Enemmän kuin vain sininen siili

Älä koskaan aliarvioida some-myrskyn voimaa. Ei vaikka aihe kuulostaisi hyvinkin triviaalilta.

Huippunopea Sonic-siili on ikoninen Segan videopelisankari, joka on saamassa oman elokuvan. Kyseessä on kohtalaisen ison budjetin Hollywood-tuotos, jossa tarinan roistoa esittää Jim Carrey. Siili itse on tietenkin animoitu. Sonic the Hedgehogin ensi-ilta on marraskuussa. Tai ainakin pitäisi olla.

Elokuvan traileri julkaistiin viikko sitten, eivätkä ihmiset olleen innoissaan. Ongelmia tuotti Sonic-siili itse, joka oli kovin erilainen kuin videopeleissä.

Elokuvan Sonic on videopelejä lihaksikkaampi ja karvaisempi. Varsinkin ihmismäiset jalat herättivät paheksuntaa. Siilin silmätkään eivät pelikansaa miellyttäneet. Alunperin positiivinen hahmo vaikutti nyt aggressiiviselta.

Twitter ja muu sosiaalinen media täyttyivät tuohtumuksesta. Sonic ei ollut sitä, mitä ihmiset odottivat. Elokuvan ohjaaja Jeff Fowler otti kritiikin vastaan ja kiitti siitä. Fowler lupasi, että hän ja Paramount-studio tekevät kaikkensa Sonic-faneja miellyttääkseen.

Tiedä sitten, mitä alle puolessa vuodessa pystytään ja ehditään tekemään.

Hahmo pitäisi suunnitella ja animoida kokonaan uudelleen. Sitten pitäisi hyvissä ajoin ennen ensi-iltaa tehdä ja julkaista uusi traileri, joka olisi enemmän ihmisten mieleen. Tuntuu aika hankalalta urakalta.

Nyt kriitikon pitäisi viisastella jotain ensimmäisen maailman pikkuongelmista. Eikö ihmisillä tosiaan ole suurempia huolenaiheita? Kyllä on, mutta niille on vaikea tehdä mitään. Pikkuongelmat ovat sentään ratkaistavissa.

Ymmärrän täysin pelaajien kommentit, vaikka itselleni Sonic ei ole koskaan edes ollut mitenkään erityisen tärkeä pelihahmo.

Monille Sonic oli lapsuusajan suurimpia sankareita, jota yhä muistellaan lämmöllä.

Nostalgian kanssa ei pidä pelleillä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .