Ennustaminen on viihdettä

Vuoden vaihteeseen on parempien uutisten puutteessa tapana kaivaa taloustietäjiltä ennusteita tulevasta vuodesta. Niin on tehty nytkin, enkä osakekurssien arvaamiselta ole karkuun päässyt minäkään. Analyytikot kertovat vakavalla naamalla asioita, jotka usein perustuvat pinnallisiin pohjatietoihin ja joihin heillä ei ole vaikutusvaltaa, vaikka moni niin luuleekin. Se erottaa heidät meteorologeista. Pidän ennustejuttuja lähinnä viihteenä eikä sijoituspäätöksiä pidä ainakaan yksittäisen arvauksen perusteella tehdä.

Amerikkalaista professoria Nouriel Roubinia nimitetään finanssikriisin varhaiseksi ennustajaksi. Koska osakekurssit Yhdysvalloissa ovat jatkuvasti tahkonneet uusia ennätyksiä, on hänen takavuosina oikeaan osuneita lausuntoja turha ylistää. Jos joku totteli Roubinia ennen finanssikriisiä ja myi osakkeensa, on menettänyt paljon rahaa. Ei Roubinikaan osannut ajoissa kertoa, että kriisin puhkeamisen jälkeen tulisi nopeasti markkinoille palata ja täyttää osakesalkku pullolleen.

Roubini kertoo omalla sivustollaan netissä, mitkä viisi isoa tapahtumaa voivat uhata maailman taloutta ja siten myös osakemarkkinoita alkavan vuoden aikana. Pessimistinä on helppoa olla. Jos hän on oikeassa, hänen lausuntonsa kaivetaan esille. Oikean ennustuksen voi varmistaa sillä, että luettelee kaikki mieleen tulevat riskit.

Niin Roubini tekee nytkin. Hän pelkää muiden muassa eurokriisin uutta puhkeamista, Japanin kyykähtämistä ja Kiinan rahoitusjärjestelmän kaatumista. Ehkä ontoimman ennustuksensa mukaan maailmassa on monta ruutitynnyriä, jotka voivat räjähtää. Ihanko totta?

Hänellä on toimiva haravajärjestelmä, jonka vedoista jokin varmasti osuu ja hän saa kerätä huikeita luentopalkkioita. Voi pyhä yksinkertaisuus sentään. Näitä tyhjänpuhujia me sijoittajat kuuntelemme. Ovatpa keisarin uudet vaatteet hienot.

Pari viikkoa sitten uutisoitiin näyttävästi, kuinka amerikkalainen koulupoika oli välitunneillaan tehnyt kymmeniä miljoonia dollareita käymällä kauppaa osakkeilla ja raaka-aineilla. Vallan älykkääksi kaveriensa ylistämä lukiolainen oli höynäyttänyt amerikkalaisia tiedotusvälineitä näyttämällä tekaistua tiliotetta järjestämässään tiedotustilaisuudessa. Suomessa uutinen meni sukkana läpi ja klikkauksia sateli.

Ei ollut tälläkään nuorella keisarilla vaatteita. Hän myönsi kepposen ja samalla hölmistytti uutisesta innostuneet tiedotusvälineet. Tämäkään talousviihde ei minua viihdyttänyt, pikkuisen kiihdytti.

Me olemme lottokansaa. On hankala kertoa teinipojalle, ettei Eurojackpotin pelaaminen kannata. Viikko toisensa jälkeen hän todistaa minulle vielä rikastuvansa kertoen Suomeen osuneista miljoonapoteista. Onneksi hän ei ole vielä Jämsään lähtenyt halaamaan R-kioskin ovenpieltä.

Aika moni niin teki, kun ilmeni, missä paikkakunnan sekaisin saanut kuponki oli pelattu. Eiväthän kuponkeja toisten onnenpotkun jälkihuuruissa täyttäneet oikeasti usko, että pelaamispaikalla olisi voiton kannalta merkitystä?

Kirjoittaja toimii sijoittamisen kouluttajana OP-ryhmässä.

Uusimmat

Kolumnit

Kolumni: Frozen II: Kysymyksiä ja vastauksia

Lyhyet

Kulttuuri osana vanhuuden arkea

Kolumni: Pikaliima paikkaa kevään vauriot

Suhteellisuudentajua parisuhteeseen

Sprintti vahvisti asemaansa

Lyhyet

Kolumni: Kulutusluottoja markkinoidaan moraalittomasti

Kolumni: Älä ainakaan kirjoita tästä kolumnia

Sami etsii paikkaansa perheessä ja koulussa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.