Eriö on viihtyvyyden mittari

Erään papereita valmistavan yrityksen tutkimuksen mukaan naiset käyvät siellä päivittäin 5,7 kertaa ja aikaa kuluu yhteensä 18 minuuttia. Miesten keskimääräinen luku on 3,4 kertaa, aika 15 minuuttia.

29 prosenttia ihmisistä, pääosin nuoret, selailee siellä lehteä, kuusi prosenttia lukee postinsa, viisi prosenttia puhuu puhelimeen, kaksi prosenttia ratkoo ristisanatehtävää ja loput 58 prosenttia keskittyy sitten siihen olennaiseen.

Kyse on pikkulasta, jota myös vessaksi, huussiksi, hätäläksi, klosetiksi, käymäläksi, hyyskäksi, riu’uksi, toiletiksi, helpotuslaitokseksi ja eriöksi kutsutaan.

Käymälän ensimmäistä ”keksijää” ei ainakaan pikkulan kulttuurihistoriaan perehtynyt Vessakirja (Atena Kustannus, 2006) pysty nimeämään. Ensimmäiset jäljet johtavat kuitenkin muinaisten roomalaisten jäljille. Alkeellisin tapa oli kaivaa kuoppa, joka toimituksen jälkeen peitettiin.

Yöastioiden ja tunkioiden jälkeen kehittyivät yleiset käymälät. Viemärijärjestelmän ansiosta istuinten alla kulki kouru, jota pitkin vesi huuhtoi jätökset tiehensä. Jopa satapaikkaisissa käymälöissä ei yksityisyyttä tunnettu, sillä käymälään tultiin myös oleilemaan.

Egyptiläisten erikoisuus oli kannettava käymälä. Puisessa istuimessa oli leveä aukko keskellä ja aukon alla puinen arkku. Keskiajalla tarpeet tehtiin pellolle, ja jätettä – eli lantaa – pidettiin hyvin arvokkaana raaka-aineena.

Vesivessan keksijänä pidetään englantilaista sir John Haringtonia. Hän keksi vesiklosetin jo 1500-luvun lopulla, mutta wc yleistyi Euroopassa vasta 300 vuotta myöhemmin. Siitä lähtien runsaita vesivaroja on tuhlattu ilman minkäänlaista malttia. YK:n tilastot kertovat, että maailman seitsemästä miljardista ihmisestä vain noin neljällä ja puolella miljardilla on käytössään vessa tai käymälä.

Kakkakohusta tuttu Ylioppilaslehti luokitteli jo kolme vuotta sitten varsin osuvasti käymäläkulttuurin kuninkaat. Lehden mukaan esimerkiksi japanilaisten wc-koppien seinistä löytyy nappi, jota painamalla saa aikaan nolot äänet peittävän vessanvetoäänen.

Germaanien wc-pöntöissä sen sijaan on vaakatasoinen pinta, jolle jätökset jäävät kuin tutkimusta varten tarjottimelle. Yhdysvalloissa pöntön koko on verrattavissa kylpyammeeseen. Meille suomalaisille rakas asia on saniteettiklassikko IDO 59. Arabian leimasta tunnistettavaa istuinta valmistettiin vuosina 1959–1974.

Lehden mukaan posliinipytyn funktionalistinen muotoilu on designia puhtaimmillaan, joten Suomi on wc-maista parasta A-luokkaa.

Maailman luonnollisimpaan asiaan, eli perustarpeiden tyydyttämiseen, liittyy yhä paljon häpeää, vaivaantuneisuutta ja pidättyneisyyttä. Ääritapauksissa epämiellyttävät hajut ja äänet voivat jopa koitua parisuhteen tuhoksi. Kaikki ovat varmasti ainakin kuulleet termit ujo pissa ja kakkalukko.

Negatiivisista mielleyhtymistä huolimatta pikkulaa pidetään kuitenkin myös viihtyvyyden mittarina. Miksi muuten kotitalousneuvontaa tarjoavat martat ja kotimaiset sisustuslehdet yhteen ääneen toitottavat, että parin minuutin pikasiivous ennen yllätysvieraiden tuloa kannattaa kohdistaa juuri kylpyhuoneeseen?

Toitotus on ihan oikeutettua, sillä keskimäärin ihminen viettää pytyllä vuoden elämästään.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen avustaja ja vapaa toimittaja.