Eri sorttista rahoitusta

Yliopistouudistuksen myötä yliopistot tulevat saamaan jokaista hankkimaansa euroa kohden 2,5 euroa valtiolta. Tämä koskee vain yksityistä rahoitusta, ei julkista, kuten esimerkiksi kunnilta saatua rahaa. Sama kohtelu on myös tutkimustoimintaa tukevien säätiöiden rahoituksen suhteen.

Perusteluna on ollut, että verorahoja ei haluta näin kierrättää taskusta toiseen.

Perustelu ei ole huono, mutta täysin ongelmatonkaan se ei ole.

LINJAUSTA VOI tulkita niin, että tietoon ja osaamiseen panostamista pidetään dynaamisena ja eteenpäin vievänä voimana silloin, kun rahoitus tulee yksityisestä lähteestä. Tällaisesta panostuksesta hyötyy toki sekä yliopisto että yksityinen sektori.

Kuntien panoksen huomiotta jättäminen merkitsee valtiolta kuitenkin eräänlaista kannanottoa siihen, että kuntien satsaus tiedon ja osaamisen kehittämiseen ei ole yhtä arvokasta kuin yksityisen sektorin. Myös kunnilla on intressejä kehittää tiettyjä koulutusaloja samalla tavoin kuin yksityisillä rahoittajillakin.

Kuntien yliopistoille antamasta rahoituksesta voisi antaa valtion tukea vaikkapa pienemmällä kertoimella kuin yksityisestä rahoituksesta annetaan.

YLIOPISTOILLE on annettu ns. kolmas tehtävä eli alueen yhteiskunnallisten vaikutusten huomioiminen. Suomeksi se merkitsee alueen palvelemista monipuolisesti.

Yliopistoille kuntien palvelutehtävän toteuttaminen ei suunnitteilla olevassa rahoitusmallissa toteudu siten kovin haluttavana. Yksityisen sektorin rahoituksen korostaminen suuntaa yliopistoja pakostakin niille aloille, joille rahoitusta on helpommin saatavissa.

Pahimmassa tapauksessa heikoimmille rahoituskisassa jäävät humanistiset ja yhteiskuntatieteelliset alat. Kasvatustieteelläkin on epäilemättä vaikeuksia löytää yksityisiä rahoittajia.

Nämä alat ovat juuri niitä, jotka perinteisesti ovat olleet vahvoja muun muassa Jyväskylän yliopistossa.

KUNTIEN rahoituksen vähempiarvoisuus tuo jaon herkästi myös nais- ja miesvaltaisten opiskelualojen välille. Yksityistä rahoitusta saa helpommin esimerkiksi teknisille aloille kuin sosiaali- tai kasvatusalalle.

Näitä näkökulmia ei kannata jättää huomiotta toteamalla vain, että kyllä ministeriössä viime kädessä vahditaan yliopistojen painopistealueita, jotta ne eivät pääse keskittymään vain tiettyihin aloihin ja syrjäyttämään samalla toisia aloja.

Kun yliopistot kilpailevat paikasta auringossa, voi rahoituksesta kilpailu tuottaa myös vauhtisokeutta ja pian aletaan nähdä arvokkaana vain - tai etenkin - yksityiseen rahoitukseen kelpaavat alat.

SUOMESSA lienee eniten yliopistoja maailmassa asukaslukuun nähden. Yliopistoverkon karsinnasta ei rohjeta kovin ääneen puhua, vaikka se tosiasia onkin.

Siksi helpointa olisi jos yliopistot tekisivät sen itse: huonoja valintoja, kuten nopeasti ohimeneviin trendialoihin panostavat ja siten munansa yhteen koriin laittaneet tai opetushenkilökunnan kelpoisuusehtoja loiventavat yliopistot olisi lopulta aika helppo vetää punakynällä yli.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.