Esikuvana some-mummot

Matkustan junassa. Vieressäni istuvat mummoikäiset naiset rullailevat älypuhelinten näyttöjään ja puhuvat sähköisistä valokuvakirjoista. OneDriven kautta on helppo jakaa niitä kuvia, yksi muistuttaa. Toinen kertoo perustaneensa toissapäivänä WhatsApp-ryhmän omalle ystäväpiirilleen. Muut nyökkäilevät, tuttua juttua.

Samana päivänä saan sähköpostiini ilmoituksen, miten eräs isoäitini ikäinen ystäväni on liittynyt Pinterestiin. Ensimmäistä pinnausta ja boardin tekemistä olen odotellut, mutta niitä ei ole vielä tähän mennessä tapahtunut.

Mitä pienet edellä, sitä isot perässä.

Älypuhelimet, internet, sovellukset ja sosiaalinen media ovat niin nuorten kuin vanhempienkin ihmisten arkipäivää. Mummot jakavat omaa elämäänsä Facebookissa yhtä luonnollisesti kuin aikaisemmin kahvipöydässä nisun kera ja Instagramin kuvista ovat kiinnostuneita niin teinit kuin isoäiditkin. Ja miksi eivät olisi, omien ystävien kuvien lisäksi kun sydäntä voi painaa vaikka Vallilan sisustuksille tai Tanssii tähtien kanssa -kilpailijoille.

Sosiaalisella medialla on monenlaisia käyttötarkoituksia. Monelle, varsinkin meille nuoremmille, se on lähinnä vain tapa pitää yhteyttä toisiin.

Snapchatin toimintalogiikka kertoo tästä kaiken: otat valokuvan, lähetät sen haluamallesi ihmiselle ja saat katsoa sitä lähettäjän määräämän ajan. Vaikka vain 10 sekuntia. Sen jälkeen kuva häviää puhelimesta, verkosta, olemasta.

Samoin käy paljon parjatussa ja ihastelussa deittisovellus Tinderissä. Selaat naamoja, painat sydäntä tai raksia ja sen jälkeen ihminen katoaa.

Mutta niille vieressäni istuneille mummoikäisille naisille sosiaalinen media ja internet ovat eri asioita. Se on muistojen jakamista ja yhdessä kokemista.

WhatsApp ei ole vain keskiyön ”missä sä oot” ja keskipäivän ”monelta syömään” -huutelua vaan ihan oikeita kokemuksia. Junassa vieressäni istunut nainen kertoi käyvänsä pikaviestinpalvelussa samanlaisia keskusteluja kuin mitä aikaisemmin oli käyty toisten kotona sen pullapitkon kera. Iloista ja suruista, arkipäiväisistä asioista. Jokapäiväisille vierailuille vain ei enää riitä yksinkertaisesti voimat.

Sama juttu valokuvakirjojen ja OneDrivien kanssa. Ne tuovat elämän lähemmäksi niitä, joilta se alkaa olla vähissä.

Sosiaalinen media voi oikeasti luoda muistoja. Haluaisin ottaa tästä ajattelutavasta mallia ja kehotan myös muita tekemään niin.

Kun olen onnellinen, kerron sen somessa. Kun olen surullinen, kerron senkin. Lisään kuvia iloista ja suruista, pinnaan ja boardaan kauniita asioita. Annan konkreettisesti aikaa Snapchatin irvistelykuville. En vain pelaa Tinderiä, vaan annan ihmisille joskus jopa mahdollisuuden.

Muistot tekevät elämästä hienompaa. Isoisälleni, omalle papalleni, en ehkä alkaisi älypuhelimen toimintaa sen enempää selittämään, mutta sähköpostin käytön me yhdessä opettelimme. Sekin oli sitä yhteisten muistojen luomista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kolumnit

Kehu kääntyy itseään vastaan

Kolumni: Hevosurheilu on sitkeiden ihmisten laji

Kolumni: ”Totuus astuu vallan alle, vääntyy ja katkeaa”

Kolumni: Sademetsäpalot uhkaavat koko maapalloa

Kolumni: Wowittajan paluu

WoWittajan odotettu paluu

Kolumni: Kuka tekisi fiktio-Docventuresin?

Kolumni: Typerät ideat ovat uusiutuva luonnonvara

Kolumni: Aasialaiset uskovat yksilön vastuuseen

Kolumni: Trump mokasi mahdollisuutensa napapiirillä turvauduttuaan tyypilliseen pikkumaisuuteensa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.