Espoolaisten maa

Espoo on väkiluvultaan Suomen toiseksi suurin kaupunki. Se on myös, ja ennen kaikkea, valtakunnan virallinen nousukaslandia ja espoolainen kaikkea korkean elintason ja helpon elämän tuomaa kuonaa kuvaava haukkumasana. Maantieteellisesti katsoen Espoo on hajanainen, identiteetitön ja mauton epäkaupunki, jonka olemassaolon ainoa peruste on Helsinki.

Sanapari "omakotitalo Espoossa" on symboli, joka kertoo jostakin. Näkökulmasta riippuen se viestittää joko menestyksestä elämässä tai elämän perusarvojen siivoamisesta kolmen auton, huvijahdin ja Naantalissa sijaitsevan kesähuvilan tieltä.

Kun espoolaisnuori tappaa kännykkäbisneskumppaninsa, kotipaikka riittää kertomaan taustat.

Espoo yhdistää Suomen kansan - se on koko maan yhteisen inhon kohde. Se edustaa kaikkea sitä, joksi tämä maa on kenenkään tahtomatta tullut. Se on paikka, jonne kukaan ei tahdo ja yhä useampi kotiutuu.

Tässä vaiheessa lienee tarpeen mainita, että Espoo on synnyinkaupunkini ja useiden ystävieni kotipaikka.

Ei ole vaikea ymmärtää, miksi espoolaisuus nähdään usein edellä kuvatun kaltaisessa valossa - olemmehan keskimäärin aika kusipäistä sakkia.

Meistä espoolaisista kertoo paljon se, että muualle lähtiessämme olemme polleita stadilaisia. Sikäli se on ymmärrettävää, että muualla maassa Espoo luetaan oikeutetusti osaksi Hesaa, mutta sikäli naurettavaa, että oikeasti Espoo on Espoo ja Helsinki Helsinki ja stadissa meitä nolottaa myöntää olevamme Espoosta.

Simppeliä?

Tunnen miehen, joka aivan vakavissaan mieltää espoolaiset huomattavasti helsinkiläisiä ja, luoja paratkoon, erityisesti vantaalaisia kauniimmiksi ihmisiksi. Juu, kauniimmiksi.

Sanomattakin on selvää, että mies on paljasjalkainen espoolainen - toisin sanoen hän on varttunut junantuomien, hyvin toimeen tulevien vanhempien omistamassa hienossa omakotitalossa 20 kilometrin päässä Helsingin keskustasta.

On hupaisaa, että moinen persoonattomaksi mielletty, täysin epäyhtenäinen mukakaupunki onkin nyt saanut osakseen imagon, jonka vahvuista ei ole yhdelläkään toisella suomalaispaikkakunnalla.

Se todella herättää mielikuvia.

Espoolainen on ylimielinen, rahakas ja lainakas, amerikkalaista lifestyle-unelmaa todeksi ostava kaunis tai sopivasti pullea otus, jolle perhearvojen kunnioittaminen tarkoittaa sitä, että oman lapsen sana on automaattisesti opettajan sanaa vahvempi.

Surullista on, että sellainen espoolainen on oikeastikin olemassa.

Surullista on sekin, että sellaisia espoolaisia on ihan yhtä paljon kaikkialla muualla kuin Espoossa, ja että espoolaisuus on oikeastaan 2000-luvun vastine laihialaisuudelle. Se on yhdelle ryhmälle luomamme stereotypia, joka kuvaa koko aikakautta.

Ja meitä espoolaisia taitaa olla jo enemmän kuin suomalaisia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.