Etsitään tositarkoituksella

Menetin uskoni kampaajiin - taas. Edellisestä epäonnisesta kohtaamisesta oli kulunut vasta vuosi, mutta silti menin taas samaan lankaan. Kun kampaaja tarpeeksi kauan toisteli mantraa "Tää sopisi sulle tosi hyvin", suostuin kokeilemaan. Vuosi sitten hiukseni muuttuivat kirkkaanpunaisiksi, nyt väri oli jotain purppuran ja harmaan väliltä.

Kunnon parturi-kampaajan löytäminen taitaakin olla todellista hakuammuntaa, sillä osaavassakin kampaajaliikkeessä saattaa piileskellä ammattitaidoton tohelo. Vaikka pieleen mennyt kampaus on ostos siinä missä televisiokin ja huonosta tuotteesta olisi oikeus valittaa Kuluttajavirastoon, sitä on kuin rakkaudessa pettynyt, joka ei jaksa ryhtyä setvimään likaista eropyykkiä.

Hyville ystäville voi onneksi purkaa sydäntään ja mustamaalata sitä inhottavaa lieroa, jonka takia luottamus miehiin - tai kampaajiin - on koetuksella.

Mutta kun yön mustina tunteina uni ei tule, on aika katsoa peiliin. Epäonnistuneissa kampaamokäynneissäni suurin syyllinen olen lopulta itse käyttäytyessäni kuin epätoivoinen sinkku.

Edellisestä pitkäaikaisesta kampaajasuhteestani on nimittäin ehtinyt kulua jo kolme vuotta, ja kyllä siinä ajassa alkaa pikku hiljaa kelvata melkein kuka tahansa. Halu löytää vihdoin Se Oikea on niin palava, ettei edes huomaa varoitusmerkkejä, vaan on valmis luottamaan ventovieraaseen.

Ja sitten käy niin kuin kaikille niille bridgetjoneseille, jotka antoivat komean ulkokuoren pettää. Mutta sinkku voi sentään sydän särkyneenäkin näyttää hyvältä - parturi-kampaajansa pettämä ei.

Vakituisen kampaajasuhteen aloittaminen onkin yhtä vaikeaa kuin muidenkin ihmissuhteiden. Itselleen sopivan kampaajan löytäminen on samanlaista onnenkauppaa kuin sokkotreffit: joskus natsaa - useimmiten kuitenkaan ei.

Haku on kuitenkin päällä jatkuvasti ja tuttavien suositukset pistetään korvan taakse. Ja kun istuu tuiki tuntemattoman parturi-kampaajan tuolilla kaapu päällään, jännitys vatsanpohjassa on samanlaista kuin ihan oikeilla treffeillä. Mutta viimeistään kolmannella tapaamiskerralla selviää, ettei tästä taida sittenkään mitään tulla.

En onneksi sentään ole vielä muuttunut kyyniseksi sinkuksi, joka hautautuu kotiinsa puoleksi vuodeksi suklaavuoren alle suremaan kohtaloaan. Näiden vakiokampaajattomien vuosien aikana olen nimittäin aloittanut lupaaviakin suhteita, mutta valitettavasti välimatka on aina erottanut meidät.

Viimeksi tänä keväänä, kun ihastuin heti ensi silmäyksellä pohjoisirlantilaiseen hiusalan yrittäjään. Meidät oli kuin tarkoitettu yhteen, sillä hän tuntui suorastaan lukevan ajatuksiani.

Mutta kevään vaihtuessa kesäksi jouduin poistumaan haikein mielin, taakse katsomatta, kuten muutkin kaukomailla rakastuneet suomalaiset. Realismi iski. Aika kalliiksi olisi kuitenkin tullut Jyväskylästä käsin käydä hoidattamassa hiuksiaan tuhansien kilometrien päässä, joten se juttu jäi siihen.

Epäonniset yhdenpäivänhoitoni päättyivät onneksi hyvin, sillä kummallakin kerralla löytyi ammattitaitoinen kampaaja korjaamaan vähemmän lahjakkaan kollegansa saksen jälkiä. Viimeisimmän kampaajaehdokkaan käsittelyn jälkeen lopputulos oli jopa parempi kuin olin osannut odottaa.

Ja kuten kunnon romantikko ainakin, huomaan taas ajattelevani: Voisiko tästä kenties tulla jotakin vakavampaa?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.