Etujen epätasa-arvo

No jo se on, kun kaikki kannetaan eteen valmiiksi eikä itse ponnistella omien maksujensa eteen.

Sekin yksi tyyppi ei maksa asumisestaan mitään, ja tilaa riittää. Siihen kämppään piti kuulemma tehdä remontti ennen kuin se kehtasi sinne muuttaa, ja se remonttikin maksettiin, joo-o.

Ja avoautokin sillä on, sillä se tuossa polleana ajelee. Siitäkään se ei ite maksa mitään. Eikä muuten parkkipaikasta.

Kerran se auto oli pysäköity väärin ja se piti siirtää pois. No, eihän sen tarvinnu maksaa siitä hinauksestakaan ite yhtään mitään.

Sitä paitsi sillä on oma autonkuljettaja, ettei tarvii aamulla unisena lähtee ite rattiin.

Sitten se nostaa vielä sosiaalitukia tuplaten. Norjasta se saa lapsilisiä ja yhtä aikaa Suomesta myös, ja sanoo, ettei muka huomannut. Niinhän ne tietty kaikki sanovat.

Ei, nyt ei ole kyse naapureiden paheksumasta, toimeentulotukea saavasta ihmisestä.

Kyse on kuntien eläkevakuutuksen Kevan toimitusjohtajasta Merja Ailuksesta.

Nyt pitäisi enää tietää, mihin Ailuksen tavalla elävä ihminen tarvitsee palkkaa ylipäätään – palkankorotuksesta puhumattakaan.

Ailus näet pyysi 6 100 euron palkankorotusta 18 900 euron palkkaansa. Hänen oli tyytyminen vain vaivaiseen 2 400 euron korotukseen.

Ailus on vain yksi ja tuorein tapaus ylimpien johtajien käsittämättömästä häikäilemättömyydestä ja harkintakyvyn sokaisevasta ahneudesta. Kuka vielä muistaa, että ahneus on yksi ihmiskuntaa vaivaavasta seitsemästä kuolemansynnistä?

Vähän aikaa sitten muun muassa taivasteltiin Finnairin johtoryhmään kuuluvien palkkajohtajien stay-bonuksia. Ne ovat palkanlisiä, joita maksetaan, kunhan vain johtajat suostuvat olemaan entisissä töissään eivätkä haikaile muihin hommiin. Sellainen palkanlisä kelpaisi monelle tavalliselle palkansaajallekin.

Arvatenkin juuri tällaisista syistä Finnairissa työnantajien ja työntekijöiden välit ovat niin tulehtuneet: johto tekee itse toisin kuin vaatii alaisiltaan. Siksi työmarkkinaneuvottelut karahtavat jatkuvasti lakon uhkaan ja apuun tarvitaan valtakunnansovittelijaa.

Joku saattaa vielä muistaa myös Elinkeinoelämän keskusliitosta (EK) noin vuosi sitten lausutun kommentin, jonka mukaan yritysjohtajien palkkojen alentaminen olisi teennäistä. Sen sijaan työväestön palkkoja pitäisi mieluummin alentaa kuin nostaa.

Viime talvena Jyväskylän yliopistossa johtajuudesta väitellyt Tommi Auvinen korosti, että johtajan itsensä on oltava esimerkillinen myös palkkakysymyksissä: jos johto vaatii palkanalennuksia alaisiltaan, on sen itse oltava valmis samaan. Suomessa tällainen eettinen normisto on yhä vahva.

Mielenkiintoista nykymenossa on myös se, että monet niistä ihmisistä, jotka siunaavat johtajien ylettömät edut, vaativat toisaalla ponnekkaasti toimeentulotukien poistamista mieluiten kokonaan, sosiaalitukien saamisen ehtojen tiukentamista ja kontrollin lisäämistä.

Toisaalla he ovat vallankäyttäjinä kuitenkin valmiita myöntämään toinen toisilleen täysin kohtuuttomia etuisuuksia – pahimmillaan jopa veronmaksa­jien rahoilla, kuten nyt Kevan tapauksessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.