Eurokriisi on myös Saksan vika

Kreikka on todella pahassa liemessä, ja osittain omien virheidensä takia. Kreikka ei kuitenkaan ole yksin syypää euroalueen kriisiin, eikä täysin edes omaansa. Myös Saksan harjoittamassa talouspolitiikassa on pitkäaikaisia ongelmia, jotka heijastuvat Kreikkaan. Saksan politiikka nimittäin sotii räikeästi euroalueen sisäistä logiikkaa vastaan.

Tunnen itse monenlaista rakkautta Saksaa kohtaan. Olen asunut maassa vuoden ja jalkapallossa fanitan aina Saksan maajoukkuetta –?kuten parhaillaan Saksan naisia.

En silti voi sulkea silmiäni Saksan itsekeskeisyydeltä. Ongelman ydin on se, ettei Saksan harjoittama aggressiivinen kilpailukykypolitiikka sovellu yhteisvaluutan olosuhteisiin. Talousteoriassa tämä tunnetaan ”köyhdytä naapurisi” (Beggar-thy-Neighbour) -politiikkana, jossa Saksa hakee kasvua polkemalla omaa hintatasoaan – samaan valuuttaan kuuluvien naapurimaidensa kustannuksella. Siksi Etelä-Euroopan on niin vaikea päästä kriisin yli.

Useat arvostetut taloustieteilijät ovat viime vuosina kiinnittäneet huomiota tähän ongelmaan. Heitä ovat muun muassa Oxfordin yliopiston taloustieteen professori Simon Wren-Lewis, taloustieteen nobelistit Paul Krugman ja Joseph Stiglitz, sekä kotimaassa Aalto-yliopiston professori Pertti Haaparanta.

 

Kuvio kulkee seuraavalla lailla: Saksa painoi palkka- ja hintatasoaan alemmas kuin naapurimaissa koko 2000-luvun ajan. Saksan palkkataso kasvoikin hitaammin kuin maan talouden tuottavuus. Täten Saksan talous sai kilpailuetua euroalueen sisällä. Inflaatio on ollut Saksassa paljon hitaampaa kuin muualla Euroopassa.

Itsenäisen valuutan olosuhteissa Saksan markka olisi vahvistunut, jolloin saksalaisten olisi ollut halvempaa ostaa naapurimaidensa tuotteita, mikä olisi edistänyt Etelä-Euroopan taloutta. Tilanne olisi tasapainottunut luonnostaan.

Yhteisvaluutta eurossa valuuttakurssit eivät kuitenkaan jousta euroalueen sisällä. Saksan talous kasvattaa voittojaan ja niitä sijoitetaan muun muassa Kreikkaan ja Espanjaan. Etelä-Euroopan tuotteet eivät kuitenkaan käy kaupaksi. Kasvuodotukset ovat silti kovia, sillä köyhillä talouksilla on tapana kasvaa rikkaita nopeammin.

Euro kallistuu Saksan hyvän kilpailukyvyn ja matalan inflaation myötä, mikä heikentää entisestään Saksan aggressiivisesta makrotalouspolitiikasta kärsiviä euromaita. Syntyy kupla.

Kuuluu poks.

 

Toki syytä on muissakin, Kreikan hallitukset velkaantuivat huoletta ja jättivät kriisin merkit huomiotta. Mutta otetaan Espanja: ei Espanja velkaantunut ennen kriisiä. Se alkoi velkaantua vasta eurokriisin alettua.

Mitä kriisi sitten osoittaa? Ainakin sen, ettei yhteisvaluutta-alue kestä, jos yksi maa (Saksa) harjoittaa tällaista uusmerkantilistista köyhdytä naapurisi -politiikkaa ja pyrkii parantamaan omaa kilpailukykyään muiden kustannuksella. Väitän, ettei eurokriisi olisi ollut lainkaan näin syvä, jos Saksa olisi ajoissa antanut palkkatasonsa kasvaa ja sallinut reilumman inflaation.

Mutta eivätkö kaikki muutkin olisi voineet toimia kuten Saksa? Euroalueen toimivuuden kannalta Saksan olisi kuitenkin paljon helpompi nostaa omia hintojaan, kuin muiden yrittää keskellä kriisiä painaa hintatasoaan alas. Toisaalta Saksan harjoittama politiikka ei olisi alunperinkään toiminut ilman Euroopan keskuspankin tiukkaa rahapolitiikkaa.

Lasku tästä opetuksesta on Euroopalle kallis. Nyt viimein olisi korkea aika tunnustaa tehdyt virheet.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.