Euron puolustus ja pieni Suomi

Euromaiden tuesta Kreikalle on aikaa vajaa vuosi, mutta tapahtunutta voi jo eritellä historiantutkijan peruskysymyksillä: mitä ja miksi.

Ongelmaan oli periaatteessa kaksi ratkaisuvaihtoehtoa: Kreikan tai maata lainoittaneiden rahalaitosten tukeminen.

Päätökset tehtiin ensimmäisen vaihtoehdon pohjalta. Sloveniaa lukuunottamatta euromaat päättivät osallistua Kreikan tukemiseen, että se pystyisi hoitamaan lainojaan.

Vähemmälle huomiolle jätettiin se, että erityisesti saksalaiset ja ranskalaiset pankit olivat rahoittaneet holtittomasta Kreikkaa ja uhkana olivat valtavat luottotappiot. Saksan ja Ranskan valtioiden näköpiirissä oli rahoitusjärjestelmiensä pelastaminen pankkituella eli tilanne, johon Suomi joutui 1990-luvulla.

Miksi euromaat hyväksyivät ensimmäisen vaihtoehdon eikä Kreikkaa lainoittaneita pankkeja pantu edes osittaiseen vastuuseen holtittomasta luotonannosta?

Siksi, että ratkaisu oli euroalueen suurvaltojen, Saksan ja Ranskan etujen mukainen. Kuten aina kansainvälisessä politiikassa - myös talouspolitiikassa - ratkaisut tehdään suurten ehdoilla. Näin on myös Euroopan unionissa.

EDUSKUNNAN puhemies Sauli Niinistö (kok.) huomauttiYlen Ykkösaamussa lauantaina, että Suomi ja muut euromaat lähtivät turhan innokkaasti pelastamaan Kreikkaa kiinnittämättä juurikaan huomiota löysäkätisesti lainoja myöntäneiden pankkien vastuuseen.

Olisivatko Saksan ja Ranska taipuneet, jos muut eromaat olivat vaatineet toisenlaista ratkaisua? Tuskin. Joka tapauksessa Suomen mahdollisuudet vaikuttaa siihen, mitä tehtiin, olivat vähäiset.

Hallituksen epäkiitolliseksi tehtäväksi jäi todistella, että tämä oli ainut mahdollisuus estää kriisin leviäminen.

Ratkaisun erinomaisuutta on joutunut todistelemaan muiden muassa valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.). Hän on todennut, että markkinavoimista saatiin niskalenkki. Arvio osoittautui kuitenkin pian ennenaikaiseksi. Paini jatkuu eikä selkävoitto ole vielä lähelläkään.

On helppo sanoa, että on pidettävä kiinni Suomen eduista. Mutta se on realiteetti, ettei ratkaisuja tehdä Suomen ehdoilla.

EUROOPAN rahaliitto ei muuten ole uusi asia.

Markka oli vuosina 1878-1915 sidottu Länsi-Euroopan kultakantajärjestelmään siten, että yksi Suomen kultamarkka vastasi Ranskan kultafrangia.

Järjestelmä oli Suomen autonomisen aseman kannalta hyvin merkittävä, sillä se integroi Suomena Euroopan talous- ja rahajärjestelmään ja irrotti maata Venäjän taloudesta.

Klassinen kultakanta synnytti lujan luottamuksen markan arvon pysyvyyteen, mutta ensimmäinen maailmansota tuhosi Euroopan rahaliiton sillä erää.

Ainakin siinä suhteessa on Euroopassa edistytty, ettei varsinainen sota EU-maiden välillä ole sentään enää mahdollinen.

Mutta kestääkö euron puolustusrintama markkinoiden hyökkäysten paineessa?

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimituksen esimies.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.