Festarihistorian tuorein pohjanoteeraus

Jälkipolvet muistelevat taatusti viime viikonloppuna Lahden messukeskuksessa järjestettyä Frostbite Metal Festivalia säälin sekaisella huumorilla. Suuruudenhullua suunnitelmaa epäilivät etukäteen eräät, mutta vasta nyt fiasko on alkanut paljastua koko komeudessaan.

FROSTBITE LUPASI pääesiintyjiksi death metal -jyriä Lamb of God ja Arch Enemy sekä mustan metallin suuruuksia Cradle of Filth, Mayhem ja Gorgoroth. Kolme viimeksi mainittua eivät koskaan esiintyneet pakkasen pureman kinkereillä.

Mies Frosbiten takana on hädin tuskin täysi-ikäinen Aleksi Winstén, jolta ei löydy aiempaa kokemusta festivaalin järjestämisessä.

Nyt musiikkipiireissä kysytäänkin kuorossa, että kuinka 18-vuotias jannu sai huijattua niin monet mukaan projektiin, jolla ei ollut juuri mahdollisuuksia onnistua?

PERJANTAINA Arch Enemy ja Lamb of God heittivät silminnäkijöiden mukaan rautaiset keikat. Näin siis siitäkin huolimatta, että muutamaa tuhatta vierasta varten oli järjestetty vain yksi pizzakoju ja kaljakarsina, jotka sijaitsivat eri rakennuksessa kuin konserttilavat, eikä alati muuttuvasta ohjelmasta ollut hajuakaan.

Lauantaina korttitalo lopulta luhistui. Brittiläinen Cradle of Filth oli peruttu jo aiemmin. Juuri Jenkkejä kiertävä CoF ei ollut missään vaiheessa lupautunutkaan Frostbiteen. Norjalaisen black metal -legendan Mayhemin matka päättyi Oslon lentokentälle, koska sille ei ollut maksettu sovittuja lentolippuja.

NIIN IKÄÄN norjalaisen Gorgorothin kitaristit jäivät lauantai-iltana samaiselle kentälle lumimyrskyn saartamiksi. Muut bändistä selvisivät Lahteen asti periaatteella artisti maksaa, mutta vain kertoakseen tässä vaiheessa jo pahoin hiiltyneelle yleisölle, että "sori, keikkaa ei tule". Kyseinen välikohtaus on bongattavissa YouTubesta hakusanoilla "gorgoroth@frostbite".

TÄLLÄ VIIKOLLA on pesty Frostbite-jälkipyykkiä. Saataviaan kyselevät niin järjestäjän yhteistyötahot ja bändit kuin lipusta maksanut yleisökin.

Tapauksesta Frostbite tulisi oppia ainakin se, että festivaalin järjestämisessä olisi syytä pitää jalat maassa ja katse taskulaskimessa. Varoittavista esimerkeistä huolimatta tulee aina niitä, jotka yrittävät taikoa festaripromootion lyijyä kullaksi.

NÄILLÄ KULMILLA mahdottomia yhtälöitä ovat yrittäneet soveltaa muun muassa Betonirockin, Killerirockin ja Riihivuorirockin järjestäjät. Uuden festari-Titanicin vesillelasku on siis vain ajan kysymys.

Kirjoittaja on Baanan tuottaja ja musiikkikriitikko.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.