Filmihullun tie, totuus ja elämä

S uomen pitkäikäisin elokuvalehti Filmihullu täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Filmihullu on aina ollut enemmän esseistinen kuin puhtaasti journalistinen julkaisu. Sillä on ollut pieni, mutta uskollinen lukijakuntansa. Filmihullua on kritisoitu siitä, että se on "sisäpiirin lehti". Ehkä niinkin, mutta toisaalta myös niin että ne, jotka ovat Filmihullun löytäneet, heistä on tullut elokuvan elinikäisiä ystäviä. Filmihullu on aina vahvistanut tätä uskoa.

Niin sanottuna "hulluna vuotena", opiskelijakapinoinnin aikana 1968, syntynyt Filmihullu oli hyvässä mielessä aikansa lapsi. Ensimmäisten numeroiden päätoimittajana oli 1960-luvun suomalaisen elokuvakritiikin legendaarinen kirjoittaja ja näkijä, myöhemmin hieno tv-dokumentaristi Eero Tuomikoski.

Sen jälkeen päätoimittajaksi astui Peter von Bagh, kansainvälisesti tunnetuin filmihullumme ja uuttera elokuvahistorioitsija. Dokumentin ja fiktion suhteen pohdinta on ollut yksi Filmihullun keskeisistä teemoista, ja on sitä edelleenkin.

Nyt Filmihullun ensimmäisestä kymmenvuotiskaudesta on koottu teos, Filmihullun vuodet 1968-1978 (Like 2008). Pääosassa tässä valikoimassa ovat siunauksellisesti elokuvahistorian suurten elokuvantekijöiden haastattelut. Ajatelkaa, Roberto Rossellini, Fritz Lang, Busby Berkeley, Jean-Maria Straub, Miklós Jancsó, Emile De Antonio, Grigory Kozintsev, Andrei Tarkovski, muiden muassa, lausuvat käsityksensä elokuvasta nimenomaan taidemuotona ja vuosisadan historiallisena todistajana.

Filmihullun linjana on alusta lähtien ollut esittää kriittisiä kysymyksiä ja tarjota elokuvan olemusta valaisevia vastauksia. Silloinkin kun Suomessa elokuvantekijät, katsojat ja päivälehtikriitikot haluaisivat vain nukkua, Filmihullu ravistelee ja potkii persauksille.

Sellaiset elokuvantekijät kuten esimerkiksi Mikko Niskanen, Risto Jarva ja Aki Kaurismäki ovat aina saaneet ymmärrystä osakseen Filmihullun palstoilla, vaikka kotimainen elokuva joutuikin kokonaisuutena ankaran ja kriittisen syynin alaisuuteen. Tämä syyni jatkuu edelleen. Filmihullu on kokenut velvollisuudekseen pitää yllä elokuvahistoriallista tietoisuutta ja sivistystä, uusien, kolme kuukautta elävien Hollywood-ensi-iltojen kustannuksella.

Filmihullun alkumetrien ideologisena kätilönä toimi Euroopan "hullun vuoden" 1968 maailmankatsomuksellinen opiskelijaliikehdintä. Teemana oli tuolloin ajankohtainen moraalinen ja eksistentiaalinen kapina, universaali kritiikki politiikan, talouden ja taiteen sortavia rakenteita kohtaan. Keskeinen esikuva oli ranskalainen elokuvalehti Cahiers du Cinéma ja sen muotoilema elokuvakäsitys - ja tietysti Jean-Luc Godardin poliittinen ja elokuvallinen avantgardismi. Godard oli tuolloin modernin elokuvan Sokrates, ja on sitä edelleenkin.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen kriitikko, Filmihullun pitkäaikainen avustaja ja toimituskunnan jäsen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.