Finanssirikollisia?

Maailman talousromahdus vuonna 2008 johtui Yhdysvaltain asuntolainakuplan puhkeamisesta. Pankit olivat tuputtaneet yhä suurempia asuntolainoja ihmisille, jotka asuntojen epärealistisen arvonnousun vuoksi antoivat takaukseksi kotinsa.

Romahduksen tullessa miljoonat menettivät kotinsa. Monet syytteeseen laitetuista pankeista ja finanssiyhtiöistä myönsivät syyllistyneensä rikoksiin. Anteeksianto saatiin sakkomaksuilla, jotka olivat usein vain pieni osa epärehellisesti saaduista voitoista.

Eräs maailman johtavista finanssiyhtiöistä, Lehman Brothers, meni kokonaan nurin. Obaman hallitus antoi jättimäisiä elvytysmaksuja monille pankeille ja finanssiyhtiöille, joiden talous sitten tervehtyikin.

Euroopassa tällaiset elvytysmaksut täytyi maksaa takaisin valtiolle, mutta Yhdysvalloissa tällaista velvoitetta ei ollut. Miljardikorvauksia kärsineille asiakkaille joutuivat maksamaan Citigroup, Bank of America ja J.P. Morgan.

Oireellisesti Obaman keskeiset talouspoliittiset neuvonantajat olivat (ja monet ovat edelleen) niitä samoja, jotka olivat synnyttämässä asuntolainakuplaa.

Yhdysvaltalainen tutkija Charles H. Ferguson (MIT, Berkeley) syyttää kirjassaan Predator Nation (Rosvokansakunta) monia finanssi- ja pankkipolitiikan keskeisiä henkilöitä vakavista rikoksista joutumatta koskaan vastaamaan teoistaan.

Ferguson pitää rikollisena muun muassa sitä, että kun asuntojen roskalainoja koottiin paketeiksi ja niistä tehtiin johdannaisia, johdannaisten myyjät saattoivat myyntihetkellä lyödä vetoa pakettiensa arvonmenetyksen puolesta ja juuri näin saivat jättivoittoja.

Ferguson katsoo myös Yhdysvaltain valtionpankin (Federal Reserve) pääjohtajan Alan Greenspanin toimineen rikollisesti pitäessään roskalainoilla spekuloimista riskittömänä.

Eräs häpeäpaaluun joutuneista on Lawrence Summers, joka oli presidentti Bill Clintonin valtionvarainministeri 90-luvulla, jolloin asuntokupla käynnistyi. Summers tuli kuuluisaksi lausumastaan ”kehitysmaat ovat alisaastuneita” ja ollessaan Harvardin yliopiston presidentti sanottuaan ”naisista ei ole tieteentekijöiksi.”

Hän joutui eroamaan presidenttiydestään, mutta tuli Obaman ensimmäiseksi valtionvarainministeriksi. Harvardin taloustieteen professorina ja rehtorina hän ei nähnyt mitään moraalisesti tai laillisesti väärää petokseen perustuvassa asuntokuplassa.

Rikollisena voitaneen pitää osakekauppaan tullutta ns. salamakauppaa, eli ostajan painaessa hyväksymisnappia osakkeiden hinta nouseekin jyrkästi siitä, minkä ostaja luuli hyväksyvänsä. Tästä kertoo Michael Lewis kirjassaan Flash Boys – Kapina Wall Streetillä.

Hyvä esimerkki eurooppalaisesta finanssirikollisuudesta on useiden suurten pankkien saama tuomio euribor- ja liborkorkojen manipuloinnista. Pohjoismaisia pankkeja ei epäily väärinkäytöksistä.

Paavi Franciscus tuomitsi ensimmäisessä kiertokirjeessään kesäkuussa 2015 ”kapitalismin hirmuvallan”, joka lietsoo kulutusta, luo epätasa-arvoa ja uhkaa koko maapallon elämää. ”Ekskluusio ja epätasa-arvo tappavat”, hän kirjoitti. Paavissa taitaa olla ainesta yhdeksi maailman ideologisista johtajista.

Kirjoittaja on suurlähettiläs emeritus ja tietokirjailija.