Häpeillen kohti juhannusta

Jään juhannukselta lomille hieman häpeissäni. Kestävyysvajetta pitäisi paikkailla, mutta laiskat ne vaan lomailevat. Amerikassa tekevät töitä 24/7, vaan minä poika se makoilen auringossa.

Tai ainakin sohvalla.

Vaimo, lapset ja vanhempi koira lähtevät mökille. Siellä viettää keskikesän juhlaa puolet vaimon suvustakin – ei muuten mikään pieni suku. Itsekin kärsin Kivijärven saaressa jokusen juhannuksen 1980-luvun puolivälin tietämillä, mutta aloin sitten luistaa, kun en tykkää hyttysistä, väkijoukoista, valvomisesta enkä ulkovessoista.

Vähän samalla tavalla suhtauduin aluksi muihinkin sukujuhliin, kun olin ikään kuin tynnyrissä kasvatettu ja sen takia mieluummin sisään- kuin ulospäin suuntautuva.

Ensimmäisinä yhteisinä vuosinamme vaimo selitti sukulaisille, että ei se Esa voi tulla, kun se on töissä. Kun suku sitten oppi tuntemaan minut, niin vaimo selitti, että ei se Esa voi tulla, kun se on vapaalla.

Jos joskus taivaan porteilla ky­sel­­lään elämänaikaisia hyviä teko­ja niin ainakin yhden voinen mai­ni­ta: Jokunen vuosi sitten vai­mon si­sa­renmies sai kuulla, mik­si mi­nä en ole juhannuksena paikalla ja päätti, että eipä hänkään sitten tule.

Kyl­lä se pelastaminen on jär­ke­vin­tä aloittaa yhdestä sielusta.

Mitä minä sitten juhannuksena teen? Enimmäkseen tietysti ihmettelen, miksi tunnen oloni niin yksinäiseksi.

Saunassa ajattelin käydä kerran tai pari, ja lenkillä sen nuoremman, jalkavaivaisen koiran kanssa. Aivan ihana purukone, mutta ei jaksa huonoina päivinä kovin pitkää lenkkiä lenkuttaa.

Itse olen samanlainen. Ihanuus poislukien.

Siivotakin pitäisi. Siihen ei työpäivien jälkeen jaksa oikein paneutua ja viikonloppuisin vielä vähemmän. Voi se olla vaikeaa juhannuksenakin ja lomalla muutenkin. Sitä kun ottaa ensimmäisen roinan käteensä ja alkaa ihmetellä, että mihin sen voisi laittaa, niin alkaa sellainen epätoivo laskeutua hyvänä syntyneen ajatuksen ylle.

Tulee sitten laitettua kahvi tippumaan, ja sitä odotellessa saattaa koko siivous unohtua, kun yrittää pohtia, mitä jättäisi seuraavaksi tekemättä.

Aina on jotain keksinyt.

Juhannusyönä menen myöhään nukkumaan ja herään aamuyöstä, kun tyttären kissa tulee kävelemään naaman päälle. Se haluaa, että menen katsomaan, kuinka se syö naksuja.

Narsisti.

Kävelen sen kanssa keittiön ovelle ja käännyn takaisin, jahka katti hyppää ikkunan edessä olevalle tasolle herkuttelemaan. Laitan oven kiinni ja varmistan, että toinen katti makoilee sängyssä. Jos ei ole siellä, niin on sekin livahtanut keittiöön ja alkaa raapia ovea juuri siinä vaiheessa, kun olen nukahtamassa uudelleen. Herättää sitten koirankin.

Jos en saa nukuttua, konkkailen loppasuukuolaturvan kanssa ulkoterassille ihmettelemään heräävää luontoa. Jos sataa kovasti vettä tai on liikaa verenimijöitä – niin kuin saaressa – jään sisään ja katson jonkun sellaisen tallennetun elokuvan, jossa tapetaan jotain muuta kuin hyttysiä.

Myöhemmin kiroan sitä, että en ole mikään Erä-Jorma, joka nauttii mökkeilystä, vaan pelkkä kotona viihtyvä mökkihöperö.

Kirjoittaja on aluetoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.