Häviäjien voitto

John Quincy Adams, Samuel J. Tildan, Grover Cleveland, Al Gore ja Hillary Clinton. Viisi presidenttiehdokasta, viisi demokraattia. He kaikki ovat saaneet enemmän ääniä kuin vastaehdokkaansa mutta silti hävinneet presidentinvaalit voittajan saadessa enemmistön valitsijamiehistä. Yksi tappion kokeneista sai peräti 10 prosenttia enemmän henkilökohtaisia ääniä mutta hävisi silti presidentinvaalit.

Keskustelu valitsijamieskollegion demokraattisuudesta kulminoituu 19. joulukuuta. Tuolloin 538 valitsijamiestä kokoontuu Yhdysvaltain kongressiin valitsemaan maalleen uutta presidenttiä. Kiitos 1700-luvun loppupuolella tehdyn ratkaisun, valitsijamiehet valitsevat presidentiksi henkilön, joka on saanut yli kaksi miljoonaa ääntä vähemmän kuin vastaehdokkaansa ja jota ei äänestänyt kuin 19,5 prosenttia äänioikeutetuista amerikkalaisista.

Marraskuun vaalien jälkeen useat poliitikot ja vielä suurempi joukko amerikkalaisia ovat vaatineet merkittävää muutosta vaalijärjestelmään. Eurooppalaisesta näkökulmasta katsottuna vaatimukselle on aihetta.

Periaatteessa jokaisella amerikkalaisella on yhtäläinen äänioikeus, mutta yksittäisellä äänellä on vaikuttavuuseroa riippuen osavaltiota. Valitsijamiehistä johtuen Floridassa annettu ääni on paljon arvokkaampi kuin Kaliforniassa.

Ristiriitaisesta vaalituloksesta huolimatta yksikään demokraattijohtaja ei ole kyseenalaistanut Donald Trumpin voittoa. He eivät myöskään ole kyseenalaistaneet republikaanien ylivaltaa muualla hallinnossa. Presidentinvaalien ohella demokraatit voittivat äänimäärällä mitattuna myös senaatissa, sillä heidän ehdokkaansa saivat yli 6,5 miljoonaa ääntä enemmän kuin republikaanienehdokkaat. Vähäväkisten republikaaniosavaltioiden takia valta senaatissa säilyy kuitenkin republikaaneilla.

Pettymys demokraattien joukossa on ollut tuntuva, sillä he ovat saaneet kolmissa edellisissä vaaleissa enemmistön äänistä mutta eivät tällä hetkellä ole vallassa Valkoisessa talossa saati kummassakaan kongressin kamareista.

Epädemokraattisessa vaalijärjestelmässä näkee Yhdysvaltain syntyhistorian vaikutuksen. Kansakunnan perustamiskausi on saanut Yhdysvalloissa lähes myyttisen aseman, ja tuolloin tehdyt ratkaisut ovat muodostuneet ennakkotapauksiksi, joihin amerikkalainen yhteiskunta tukeutuu edelleen.

Kansakunnan perustajaisät loivat valitsijamieskollegion tasavaltalaisuuden turvaksi. Osavaltioiden ja niiden kansalaisten oikeudet turvattaisiin parhaiten valitsijamiesjärjestelmällä, jossa vähäväkisten osavaltioiden asemaa ei ylenkatsottaisi.

Aikakaudella, jolloin ei vielä ollut kunnollista puoluerakennetta tai mediaa, perustajaisät katsoivat, että keskivertokansalaisella ei olisi tarpeeksi informaatiota, jotta hän voisi tehdä valistuneen päätöksen ehdokkaiden välillä. Siksi kansalaisten valta delegoidaan vaalien kautta ”valistuneille” valitsijoille.

Arvostetun politiikan tutkijan, professori George C. Edwardsin mielestä valitsijamiesjärjestelmä on kestämätön nykypäivän demokratian kannalta. Hän on vaatinut historiallisen painolastin hylkäämistä.

Järjestelmän muuttaminen edellyttäisi kuitenkin lisäystä perustuslakiin, ja tähän ei republikaaneilla ole halua, sillä nykyinen vaalitapa suosii heitä.

Pieni joukko osavaltioita on kuitenkin ottanut tässä suhteessa vallan omiin käsiinsä. Ne ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jossa osavaltioiden valitsijamiehet äänestävät presidentiksi sitä henkilöä, joka saa valtakunnallisesti eniten ääniä. Sopimuksessa on tällä hetkellä mukana vasta 10 osavaltiota, ja se tulee voimaan sitten, kun riittävä määrä osavaltioita on sitoutunut siihen. Puolueiden muutoshalukkuudesta kertoo paljon se, että kaikki sopimuksessa mukana olevat osavaltiot ovat demokraattienemmistöisiä.

Kirjoittaja on tohtorikoulutettavana Jyväskylän yliopistossa ja viimeistelee väitöstutkimusta Yhdysvaltain poliittisesta historiasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.