Halataanko puita?

Pyöräillessäni kesälomalla Pohjois-Puolassa Gdanskin ja Sopotin välistä rantareittiä kiinnitin huomioita vanhaan pariskuntaan, joka halaili ikivanhaa pyökkiä.

Puu oli tyveltään ainakin kaksimetrinen, joten pariskunnan käsivarret yhdessäkään eivät riittäneet puun ympäri. Vanha mies piti silmiään kiinni kurotellessaan puuvanhusta.

Puiden halaamisen kerrotaan rentouttavan ja rauhoittavan. Suomessa on jo halauspuumetsäkin Vihdissä, mistä voi adoptoida puita maksua vastaan, jolloin kevenee sekä mieli että lompakko.

Jos mieli kevenee enemmän, silloinhan sijoitus on kannattanut.

Vanhassa puussa on historiallista voimaa. Iso puu voi seistä juurillaan satoja vuosia ja sen muodot muuntuvat hitaasti koko ajan. Ison puun juurella tuntee itsensä pieneksi ja vierailijaksi – omassa metsässäkin.

Puu osaa myös kertoa tarinoita: se taltioi vuosikasvuihinsa säiden vaihteluja ja asuinpaikkansa ympäristömuutoksia.

Niitä voidaan lukea senkin jälkeen, kun puun oma tarina on päättynyt osaksi hirsirakennusta. Kairaamalla saadaan näkyviin kasvulustot ja niitä käytetään monin tavoin tutkimuksen apuna.

Jos aihkipuu osaisi puhua, se kertoisi huikeita aikalaistarinoita menneiltä vuosisadoilta.

Sen juuria on tallannut monennuttuista kulkijaa.

Kun olin pojannassikka ja kuljin isäni mukana metsällä, pysähdyimme aina isojen aihkimäntyjen juurella. Niitä taputeltiin ja päiviteltiin niiden jykevää runkoa ja vahvoja oksia.

Vanhat kulkupolut kulkivat usein niiden juurilta.

Nykyisissä talousmetsissä ei ole kulkupolkuja, saati isoja puitakaan. Metsien nopeat kiertoajat ovat johtaneet siihen, että vahvarunkoisen puun löytää varmimmin pihapiireistä, puistoista, hautausmailta tai suojelualueilta.

Valtion saloilla metsästävät kritisoivat puuston pienentymistä ja ns. vanhojen metsien häviämistä. Taimikoissa ja tasaikäisissä kasvatusmetsissä erästely ei vastaa sitä romanttista haavekuvaa, mikä monen metsästäjän mielessä on.

Riista viihtyy paremmin käsitellyissä sekametsissä kuin jo museoituneissa aihkimäntymetsissä, mutta ihmisen mieli ei.

Muuan erästäjä soitti viime syksynä terveisinä, että ”eihän täällä enää uskalla istua kannon päälle” tarkoittaen kivuliasta peräkosketusta. Hän kuvasi asian itse asiassa paljon suorasukaisemmin. Mutta tarkoitus tuli selväksi, luonnosta virkistäytymistä etsivät kaipaavat perinteistä metsämaisemaa.

Metsien tehostuvat puunkorjuuketjut ja biotalouteen liittyvät kasvuodotukset huolehtivat jatkossakin siitä, että talousmetsien puunkierto on tiuhaa.

Metsät uudistetaan muutamien kymmenien vuosien kiertoajoilla, kun vielä muutamia vuosikymmeniä sitten hakattiin jopa pari sataa vuotta vanhoja tukkipuustoja.

Kun myrsky kaatoi omasta metsästäni tyveltään lähes metrisen kuusen, siitä tulikin lähes ongelmapuu – eihän se sahapöydälle mahdu.

Edullisimmaksi olisi tullut antaa lahoa sen niille sijoilleen.

Kirjoittaja on Metsähallituksen erätalousjohtaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kolumnit

Ämmä hallitus?

Marin tekee ruuhkaa vihervasemmistoon

Kolumni: Jyväskylä vs. Buenos Aires

Kolumni: Holtittomat kuskitko muka hauskoja?

Kolumni: Taksien hinnat pysyivät, mutta palvelu huononi

Kolumni: Työehtojen shoppailu on vasta alussa

Haittamaahanmuuttajat söivät eläkeparannukset

Kolumni: Muunneltua totuutta laseilla ja ilman

Antenni: Lapseni löysi Youtubesta mainiot esikuvat

Kolumni: Itsenäisyyspäivä epäperinteisin menoin

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.