Hallitusloukku

Juha Sipilän (kesk.), Alexander Stubbin (kok.) ja Timo Soinin hallitus aloitti toukokuussa tormakasti.

Hallitus aikoi muuttaa päättämisen tapoja. Kaksi edellistä hallitusta eli Stubbin ja Jyrki Kataisen (kok.) hallitukset olivat vain aikoneet. Käytäntöön saakka vietyjä ratkaisuja ei syntynyt.

Saamattomuutta oli esiintynyt jo sitä edellisellä vaalikaudella Mari Kiviniemen (kesk.) ja Matti Vanhasen (kesk.) hallituksissa.

Sipilä on tuore poliitikko. Hän nousi liikemiesuransa jälkeen eduskuntaan vuonna 2011 ja tuli yllättäen valituksi Rovaniemen puoluekokouksessa 2012 keskustan puheenjohtajaksi.

Päätöksenteon tuntemus oli Sipilällä aluksi ohut, mutta nyt sitä on kertynyt. Läheskään kaikki kokemukset eivät ole myönteisiä vaan Sipilä on huomannut kuvitelmiensa valtion johtamisesta olleen liian suoraviivaisia.

Sipilän tavoitteena oli tehdä hallituksen ensi kuukausina suuret taloutta parantavat toimet.

Kansalaiset hurrasivat tomeralle pääministerille. Häneltä odotettiin ja haluttiin tekoja. Edellisten hallitusten nahjailuun oltiin lopen tyytymättömiä.

Sipilä tarttui asioihin jämäkästi. Ennen vaaleja hän puhui yhteiskuntasopimuksesta, jolla ”koko yhteiskunta” osallistuisi taloustalkoisiin.

Ensimmäinen yritys tehtiin jo hallituksen muodostamisvaiheessa. Se kaatui ja niin on kaatunut sen jälkeen neljä seuraavaakin yritystä.

Niinpä hallitus joutui itse etsimään ”kustannuskilpailukykyä vahvistavia toimia”. Ne olivat katkeria kansalaisten mielestä. SAK ja vasemmisto onnistuivat leimaamaan hallituksen aikeet pakkolaeiksi.

Pakkolaeista tuli iskulause, jota vastaan hallituksella ei ollut vastalääkettä.

Tiistaina tulivat julki lausunnot ”yritysten kilpailukykyä kohentavasta lakipaketista”.

Ne olivat hallitukselle tyrmääviä. Oikeusprofessorit olivat kielteisiä. Talousprofessorit olivat kielteisiä. Osa ministeriöistä nosti esiin ongelmia.

Taloustutkimuslaitokset epäilivät hallituksen laskemia talousvaikutuksista. Jopa Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (Etla) ja lausunnon allekirjoittanut keskustataustainen Vesa Vihriälä oli kriittinen.

Ammattiyhdistysliike oli raivoissaan. Eivätkä työnantajajärjestötkään sitoutuneet toimiin vaan moittivat niiden väliaikaisuutta.

Hallitus jäi yksin.

Kilpailukykypaketin (pakkolakien) toteutuminen on nyt epäselvää. Osa laeista voi kaatua perustustuslaillisiin ongelmiin, osa kansainvälisiin sitoumuksiin ja osa kansalaisten vastustukseen.

Perustellusti joutuu epäilemään, onko jäljelle jäävistä toimista enää parantamaan Suomen tilannetta.

Sipilän hallitus on eksyneenä pimeässä luolassa, jossa valoa ei näy. Se odottaa pelastajia, mutta pelastuspartiot vain odottelevat.

Pelastautumisaikaa on ainakin maaliskuun 15. päivään saakka. Se on nyt seuraava takaraja.

Yhteiskuntasopimusta yritetään varmasti vielä kerran, mutta sitä ennen hallitus voi joutua nöyrtymään. Ay-liike ei pelasta hallitusta pimeästä, jos se ei saa etujaan ajettua. Pelastaessaan hallituksen ay-liike taittaisi samalla huipun SDP:n kannatuksesta.

Hallituksen on päästävä loukusta tänä keväänä. Muuten se jää historiaan edellisten saamattomien hallitusten jatkoksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.