Hallitusohjelmien diktatuuria

Pekka Mervola

Jyrki Kataisen (kok.) ensimmäisen hallituksen ohjelma valmistui vihdoinkin eilen illalla. Neuvottelut olivat ilmeisen vaikeita. Vielä viikolla kuviteltiin, että tulevan hallituksen paperit ovat kasassa hyvissä ajoin perjantaina.

Mutta nyt hallitus on ohjelmineen valmis. Puolueet nimeävät ministerinsä tänään ja huomenna. Hallituksen arki alkaa ensi viikon torstaina presidentin esittelyn jälkeen.

Kataisen ja Jutta Urpilaisen (sd.) ohjastama hallitus aloittaa epäkiitollisissa oloissa. Huhtikuun eduskuntavaalit mursivat kolmen suuren puolueen järjestelmän. Perussuomalaisten nousu teki hallituksen kokoamisesta todella vaikeaa. Silti se ei tee hallituksesta huteraa.

Vasemmistoliitosta kokoomukseen ulottuva hallitus on pohjaltaan leveä - ja epäterve. Se kompromissitehdas, jossa päätetään vain asioista, joista ideologisesti kaukana toisistaan olevat puolueet kykenevät sopimaan.

Tämä ei olisi ongelma, jos taloudessa Euroopan taloudessa ja maailmantaloudessa ei olisi syviä uhkia. Talouspolitiikkaa tehdään huteralla nuoralla.

Valtion velkaantuminen pitää saada katkeamaan, mutta leikkauksilla ja veroilla ei pidä pysäyttää talouden toimintaa. Eikä viedä ihmisiltä uskoa tulevaisuuteen.

RAUTAESIRIPPU sulki hallitusneuvottelijat Säätytaloon. Maamme neljän seuraavan vuoden tärkein poliittinen paperi, hallituksen ohjelma, tehtiin hallituspuolueiden kärkipoliitikkojen ja poliittisten lobbareiden suljetussa piirissä.

Poliittinen eliitti päätti, ja kansalaiset odottivat turhaan tietoja aikeista.

Näin demokratia ei toimi.

Nykyisessä monipuoluejärjestelmässämme puolueiden vaaliohjelmat ovat toinen todellisuus kuin vaalien jälkeiset hallitusneuvottelut.

Tässä on demokratian rotko.

Hallitusohjelma ohjaa neljä vuotta ministereiden työtä kuin armeijan ohjesääntö. Siitä ei poiketa eikä sitä juuri poliittisesti kyseenalaisteta hallituskaudella.

Matti Vanhanen (kesk.) loi hallituskaudellaan tämän tavan, jossa valtaa käytetään vaikenemalla. Keskeneräisistä asioista ei puhuta, vaan vasta päätös tuodaan pöytään. Tätä kulttuuria Jyrki Katainen nyt näyttää ikävästi jatkavan.

Hallitusohjelmien diktatuuri tekee politiikasta hallinnointia. Ja kun edes hallitusohjelman sisällöstä ei salailun takia ole julkista keskustelua, maan hallitus on vain hallintovirasto.

ONNISTUUKO tuleva hallitus viemään maata eteenpäin neljä vuotta? Kyllä.

Hallituksen eilisessä ohjelmassa on paljon ikäviä asioita ja päätöksiä. Toisaalta ohjelma on liian lepsu pysäyttääkseen valtion velkaantumisen. Velka on vakava uhka.

Kreikka kaatuu lähiaikoina ja Yhdysvaltojenkin kaksoisvajekupla voi puhjeta. Myös Kiinan yletön kasvu voi katketa.

Paras kansallinen henkivakuutus suomalaisille on velkaantumisen katkaiseminen. Valtion on se tehtävä. Se ei kuitenkaan onnistu ilman talouskasvua. Siksi veronkorotukset voivat olla vääriä valintoja.

pekka.mervola@keskisuomalainen.fi

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen päätoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.