Harriet Andersson tuikkii Sodankylän tähtenä

Ruotsalainen Harriet Andersson (s.1932) on keskiviikkona alkavien Sodankylän elokuvajuhlien keskeinen näyttelijävieras. Andersson on yksi Ingmar Bergmanin elokuvien luottonäyttelijöistä, jonka psyykkisesti ristiriitaiset naisroolit siivittivät Bergmanin kansainvälistä mainetta nerokkaana naisohjaajana.

Bergman-näyttelijänä Andersson muistetaan erityisesti elokuvista Kesä Monikan kanssa (1953), Viettelysten ilta (1953), Kuin kuvastimessa (1961) ja Kuiskauksia ja huutoja (1972).

Kahdessa jälkimmäisessä elokuvassa Andersson ilmentää suorastaan pelottavalla tavalla roolihahmonsa psyykkistä epätasapainoa, psyykkisen murenemisen tuskaa ja ahdistusta. Anderssonin läpimurtoroolissa elokuvassa Kesä Monikan kanssa on jo nähtävissä hänen ominaislaatunsa ristiriitaisen modernin naisen tulkitsijana. Monikan teemoilla on kauskantoista merkitystä Anderssonin tulevien roolihahmojen kannalta.

Kesä Monikan kanssa -elokuvan nuoret rakastavaiset Harry ja Monika pakenevat todellisuutta saaristoon, pois kaupungin, Tukholman, ahdistavasta, työkeskeisestä ilmapiiristä. He kokevat täyttymyksen ja lyhyen rakkauden kesän. Syksyllä on kaikki toisin, rakkaus kuollut, lapsi syntynyt ja palattu armottoman rahatalouden piiriin.

Kesä Monikan kanssa -elokuvalla on teemojen ja kuvakerronnan suhteen paljon yhteyksiä Matti Kassilan suomalaisen elokuvan moderniin klassikkoon, Siniseen viikkoon (1954). Miljöö- ja luontokuvaus on kiinteällä ja tärkeällä tavalla osa molempien elokuvien henkilöiden tunnemaisemaa.

Menneen kesän muistot ja rakkauden hehku eivät lämmitä enää, varjot syvenevät. Tätä ennakoivat Bergmanin hyvin fyysiset otokset, välikuvat sekä ahdistavasta sokkeloisesta kaupunkimiljööstä että toisaalta merelliset, lyyrisemmät saariston näkymät.

Vaikka kamera vapautuu tasapainoa etsivään liikkeeseen, samaa ei voi sanoa päähenkilöiden psyykkisestä tilanteesta. Tuokiokuvat ikään kuin sulkeutuvat hetken todellisuuteen. Niistä ei ehkä jää pysyvää jälkeä kuin Harryn mieleen, joka rakastaa epäilemättä Monikaa enemmän. Oliko nuorten rakkaus sitten pelkkä illuusio, puhdas fyysinen tarve tai peräti luonnon katala salajuoni?

Harriet Anderssonin esittämässä Monikassa on ristiriitaisia piirteitä, heikkoutta, häilyvyyttä ja vastuuttomuutta. Monikan muotokuva tulee loppua kohden entistä selkeämmäksi, deterministisemmäksi. Monika on menneisyytensä vanki. Hän palaa entiseen ”kevytkenkäiseen” elämäntapaansa.

Jörn Donner on pitänyt Kesää Monikan kanssa eräänlaisena teemojen synteesinä Bergmanin aiemmista elokuvista Kesäinen leikki ja Satamakaupunki. Samalla Bergmanin pyrkimyksenä on kuitenkin entistä vapaampi, spontaanimpi ja modernempi kamerailmaisu. Kertoa spontaanisti reakastavaisten katoavista hetkistä, joista tulee lopulta muistoja.

Kesä Monikan kanssa -elokuvan kerronnallinen muoto onkin aivan oleellinen. Se viittaa pitkälle elokuvan kertoman tarinan tuolle puolen, aina Harryn ja Monikan lapsen tulevaan kohtaloon asti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.