Haussa marenkileivos ja tylliunelma

Jos surffaan kanavia yksin ja osun johonkin lukuisalta määrältä tuntuvista häämekko-sarjoista, jämähdän kanavalle ainakin hetkeksi. Esimerkiksi Tahdon morsiuspuvun -sarjassa tulevat morsiamet etsivät mekkoa, jonka täytyy miellyttää sekä heitä itseään ja sulhasta, mutta myös sukulaisia ja kavereita.

Mukana on usein äänekäs lauma makutuomareita. Äiti ja paras kaveri edustavat vastakkaisia linjoja. Tietenkin.

Maistraatissa mustissa farkuissa avioliiton auvoiseen satamaan astuneena sitä voisi kuvitella, että häähömpötys ei minua hetkauta. Kirkon käytävälle valkoisessa marenkiunelmassa minut olisi nimittäin saanut vain haulikolla uhattuna. Silti hääpukuhankinnoissa on jotain kovin kutkuttavaa.

Kyse ei kuitenkaan liene häähumun koukuttavuudesta vaan vaatteista ylipäätänsä. Siitä kuinka erilaisia, eri tyylisiä ja hintaisia mekkoja hamekauppiaat varastoistaan roudaavat esiin. Yhtä kiinnostavaa olisi, jos sarjoissa osteltaisiin yhtä suurella pieteetillä cocktailpukuja tai tanssiaisasuja.

Yllättävää muuten, että morsiuspukuohjelmissa ei juurikaan törmää demonisoituun morsiameen eli bridezillaan – siihen sellaiseen morsiamen ja hirviön yhdistelmään, joiksi naisten väitetään muuttuvan kun häämarssin alkusävelet alkavat kantautua korviin. Vai onko niin, että morsiamista on raakattu tiheällä kammalla mukaan vain ne kaikkein suloisimmat ja siedettävimmät. Valikoinnista tuntuu kertovan sekin, että mukana on vain heteropareja.

Luulen muuten, että bridezilla on kateellisten kanssasisarien, laiskojen kaasojen ja miesten kehittämä myytti.