Havaitsin sinut, elävä olento

Jyväskylässä vaihto-opiskelijana oleva viisikymppinen brittinainen kertoi keskiviikon 4.3. Keskisuomalaisessa kokeneensa kulttuurishokin astuessaan bussiin. Kuskit eivät tervehdi juuri koskaan, eivätkä muutenkaan ihmiset osoita toisilleen erityistä huomiota edes tuttujen kesken. Halailuita ei näe, poskisuudelmista puhumattakaan.

Britti arveli, että suomalaiset eivät halua, että heidän lähelleen tullaan ja hänen havaintonsa on varmastikin oikea. Suomalainen ei halua, että muut tulevat hänen iholleen.

Tervehtimistä oman tilan varjelun ei silti pitäisi estää.

Tarkoitus ei ole tällä syyllistää erityisesti bussikuskeja, vaan sama toisen huomiotta jättämisen ilmiö näkyy muussakin kanssakäymisessämme.

KUN BRITTI kohtaa toisen britin hiljaisella tiellä, lenkkipolulla tai muualla, vaikkapa odotushuoneessa, jossa ei ole juurikaan muita kuin nämä kaksi, eivät he voi olla tervehtimättä toisiaan. Myös bussikuski ei Britanniassa jätä tervehdystä väliin, kun asiakas nousee kyytiin. Eikä hän lähde ajamaan, ennen kuin kyytiin noussut on asettunut paikalleen.

Molemmissa tapauksissa tervehdyksen viesti kaikessa yksikertaisuudessaan on, että olen havainnut sinut, elävä olento. Ja sisältyypä siihen vielä pieni toisen olemassa olon hyväksyvä virekin.

Tällainen viestintä on selkeydessään jotenkin alkukantaista ja selkäytimestä tulevaa.

SUOMALAISET ovat kuitenkin pyristelleet irti tästä toisen elävän olennon havaitsemisen alkuvoimasta. Ehkä olemme hylänneet sen siksi, koska kuvittelemme tylyyden olevan suuren maailman tapa toimia. On maalaista tervehtiä - ja kauhistus - alkaa jopa juttusille (tätäkään esimerkiksi britit eivät useinkaan voi vastustaa).

Mehän tiedämme - tai siis luulemme tietävämme - että isossa maailmassa pitää olla kylmä ja etäinen ja siksi näin tulee suhtautua myös kanssaihmisiin.

Valitettavasti käykin niin, että luulotellusta maalaisuudesta irtipyristellessämmme osoittaudumme junteiksi, koska epäonnistumme teeskentelemään suuren maailman elkeitä.

Suuressa maailmassa asia on kuitenkin tavallisesti päinvastoin: siellä ei väen vängällä yritetä teeskennellä, etteikö olisi havaittu toista, jos se on kerran oikeasti tehty ja kun havainnoitavia on kohtuullinen määrä.

SOSIOLOGI ja filosofi Georg Simmel (1858-1918) sanoi jo 1900-luvun alussa tunnetussa metropoleja käsittelevässä esseessään, että suurkaupunkilainen ei kestäisi, jos tuntisi kaikki naapurinsa.

Suomalaisessa maalaisuudesta irtiottoa tekevässä sielunmaisemassa tämä ajatus on kaupunkiympäristössä otettu turhan kirjaimellisesti.

Simmelin ajatus kuitenkin oli, että suurkaupungissa joudumme kohtaamaan jatkuvasti niin paljon ärsykkeitä, että emme pysty käsittelemään niitä kaikkia. Siksi kaikkia naapureita ei tarvitse eikä voi tuntea perusteellisesti.

Silti naapureita ja muita ihmisiä, joita kohtaamme sopivassa tilanteessa kasvokkain, ei tarvitse jättää tervehtimättä, myöskään kaupungissa.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittaja.