Hedelmäteetä, viiniä ja suuria kysymyksiä

Television Vanish gold -mainoksessa paitaan on ilmestynyt tosi kiusallinen hedelmäteetahra ja hämmentävän pinkki punaviiniläiskä. Mainoksessa nämä ilmeisen yleiset tahrat lähtevät vaatteista kuitenkin lähes ajatuksen voimalla. Suit sait ja sitä rataa.

Sen sijaan, että jäisin hämmästelemään tahranpoistoaineen tehokkuutta jään ihmettelemään myydäänkö Suomen Alkossa tosiaan noin karkinväristä viiniä. Ja jos myydään, juoko sitä joku.

Sekin kävi mielessä, että ehkä Vanishillä ei haluta käyttää aitoa viiniä, ettei yksikään katsojista vain mainoksen innoittamana ratkeaisi ryyppäämään. Todella jaloa, mutta häiritsevän holhoavaa jos näin.

Pinkkiviiniä enemmän päätäni ovat kuitenkin vaivanneet mainoksessa mainitut hedelmäteetahrat. Että miksi juuri hedelmätee eikä vain ihan normaali tee. Onko hedelmätee jotenkin vielä astetta sitkeämmin tahraavaa kuin pelkkä tee. Ja jos näin, niin onko tämä jotain, jonka muutkin kuin siivous- ja vaatehuollon ammattilaiset tietävät.

Etsin netistä tietoa näistä mystisen hankalista tahroista, mutta haulla ”hedelmätee tahra”, ei osumia löytynyt. Ehkä kyse on siis jostain ikiaikaisesta tiedosta joka siirtyy esimerkiksi hiekkalaatikon laidalla ja päiväkodin kevätjuhlissa vaatehuoltajalta toiselle.

Olkoon miten on, mutta sitä mietin vielä tuon samaisen hedelmäteen kohdalla, että jos rinnuksille on ilmestynyt kämmenen kokoinen tahra, niin kuinka pahasti paidan alla oleva iho on palanut. Ja onko tuossa vaiheessa se aiheellisin kysymys, että miten tämän tahran saa pois vai ehkä kuitenkin se, että kuinka usein palovammaan painettu rasvaside pitää vaihtaa.

Nokkelimmat siellä nyt sanovat, että ehkä kyse on jääteestä. Tällöin palovammoja ei synny – vain niitä ikäviä tahroja. Mutta, mutta. Eikös silloin mainoksessa puhuttaisi nimenomaan jääteestä, ei hedelmäteestä.

Lopuksi vielä se kaikkein suurin ja tärkein kysymys: mietinkö vähän liikaa näitä juttuja?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.