Henki elää juurettomana

Euroopan unioni on talouskriisissä, erityisesti katolilainen Eurooppa. Kriisin kokeneet, sen kourissa rimpuilevat tai sen partaalla ponnistelevat Irlanti, Kreikka, Portugali, Espanja ja Italia ovat kaikki katolilaisia maita. Vertailut protestanttisen talouskurin Pohjois-Euroopan ja vetelän etelän välillä ovat varsin yleisiä.

Yhden kestävimmistä vertailuista teki saksalainen sosiologian klassikko Max Weber (1864–1920). Hänen toistasataa vuotta vanha tutkimuksensa Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki on yhä tutustumisen arvoinen.

Weber sanoo tämän johtopäätöksissään itsekin: ”Nykyajan ihminen ei kykene parhaalla tahdollaankaan kuvittelemaan sitä merkitystä, joka uskonnollisilla tietoisuudensisällöillä on ollut käyttäytymiselle, kulttuurille ja kansanluonteelle.”

Keskeisessä osassa tutkimusta on Jean Calvin (1509–1564), hänen ankara predestinaatio-oppinsa sekä sen muunnokset protestanttisuuden eri lahkoissa. Kalvinisti saattoi varmistaa kuulumisensa lunastettujen joukkoon ainoastaan täyttämällä maan päällä ahkerasti ja tunnontarkasti ”kutsumustehtävänsä”, jumalan siunaaman kutsumuksen. Työstä tuli velvollisuus sinänsä. Tämä ajattelun muoto ohjasi ennalta arvaamattomana sivutuotteenaan protestantteja vuosisatojen ajan taloudelliseen rationalismiin.

Katolilaisilla oli aina käytössään kirkon sakramenttiarmo ihmisen oman riittämättömyyden tasoituskeinona. Pappi oli poppamies, joka tarjosi ripittäytyvälle toivon armosta ja varmuuden anteeksiannosta.

Kun katolilainen eli näin ”kädestä suuhun”, kalvinistilla tätä mahdollisuutta ei ollut. Hän hankki itse varmuuden autuudestaan järjestelmällisellä itsekontrollilla työnsä kautta. Rikkaus ja menestys oli osoitus siunauksesta mutta siitä nauttiminen, mammona oli syntiä. Maailman sisäinen askeesi pakotti kunnon puritaanin kartuttamaan pääomiaan rationaalisesti laskeskellen.

Kun ajattelu laajeni yleispäteväksi, laskettiin perusta modernille kapitalismille. ”Jumalan valtakunnan etsinnän kouristus” hellitti, mutta usko ammattihyveisiin säilyi. ”Uskonnollinen juuristo” kuoli hitaasti ja utilitaristinen tämänpuoleisuus voitti alaa.

 

Weberin tutkimus on osaltaan puheenvuoro aikansa vulgaaria, ”tuotantovoimien kehitystä” yliolkaisesti painottanutta marxilaisuutta vastaan. Perinpohjaisella lähteistöllään Weber osoittaa, kuinka kapitalistinen ”henki” oli olemassa jo ennen kapitalistista kehitystä, mutta kautta esityksensä hän korostaa, että hänen aikansa kapitalistinen talousjärjestys on jo itseriittoinen ”valtava kosmos”, joka pakottaa yksilön omaksumaan omat taloudellisen toiminnan norminsa.

Kun puritaani halusi olla ammatti-ihminen, nykyihmisen täytyy olla sitä. Voittoisa kapitalismi ei enää kaipaa henkistä perintöään vaan lepää mekaanisella perustalla ”teräksenlujassa kotelossa”. Samalla Weberille niin tärkeästä päämäärärationaalisuudesta on tullut aivan erityistä rationaalisuutta, joka edellyttää toimimista järjestelmän ehdoilla oman tuhoutumisen uhalla. Tämä ei enää ole kaukana siitä, mistä marxilaiset ovat puhuneet ”pääoman abstraktina järkenä”.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.