Heräsin superpallon päältä

Kumma juttu. Iltapalalla keittiönpöydässä lapsi on rättiväsynyt, mutta kun se saadaan vuoteeseen, se on sille virkistysalue.

Olen nukuttanut omia lapsiani yhdeksän vuotta. Aihe on minulle silti edelleen mysteeri ja luultavasti se myös pysyy sellaisena. Jotenkin se aamu aina vain tulee.

Olen kokeillut monenlaisia keinoja lapsen nukahtamisen vauhdittamiseksi. Haukottelu kuulemma tarttuu. Tekohaukotteluni tarttuu huonosti.

Olen silittänyt lasta hitaasti ja hellästi silmäluomien ylitse, jotta silmät tarttuisivat kiinni. Pöh. Sieltä ne aina rävähtävät auki. Olen luonut omia tuutulaulujani. Ehkä olen ollut liian syksynsävelmäinen. Nykylapset pitävät rap-musiikista.

Käteni on puutunut, kun olen roikottanut sitä puoli tuntia pinnasängyn laidan yli ja yrittänyt saada tutin pysymään lapsen suussa.

Olen yrittänyt hiipiä lastenhuoneesta pois jopa konttaamalla, jotta lapsi ei huomaisi minun poistuvan sänkynsä viereltä. Ja ei kun takaisin.

Olen nukahtanut lasta nukuttaessani itse ja havahtunut siihen, että lapsi on noussut sängystä ja aloittanut leikit.

Iltakirja on nyökähtänyt kasvoilleni.

Lapsella on täydelliset tuntosarvet. Lapsi ei varmasti nukahda, jos vanhempi pyrkii luotsaamaan sen höyhensaarille määräajassa, vapautuakseen sen jälkeen itse johonkin.

Olen miettinyt, onko kulttuuria, biologiaa, maantietoa vai D) jotakin muuta, mitä?

Vauvalle pitää opettaa yö. Pitää sammuttaa valot ja puhua hiljaa ja tietyllä äänenpainolla. Siksi olen vaihtanut vaippoja hämärässä. Siksi olen kätkenyt naurunremakoita, kun vastaan on tullut jokin absurdi lapsiperhetilanne kello 3.30.

Aina ei pelihuumori riitä.

Se, että iskä potkaisee lastenhuoneen lattialla lojuvia Duploja kimmastuksissaan, ei varsinaisesti edistä kenenkään nukahtamista.

Väärä yökkäri, väärä pussilakana, ei vielä väsytä, en halua, vielä nälkä, vielä jano, vielä asiaa jollekin, ei voi olla ilta koska ulkona on valoisaa. Nukahtamisen tiellä on paljon asioita.

Esikoisellamme oli täsmällinen määritelmä sille, mikä kelpaa unikaveriksi: ”Pitää olla ne silmät.” Kuopuksellemme kelpaa kaikki, jopa leikkiruohonleikkuri. Yksi aamu heräsin superpallon päältä.

Viisihenkisessä perheessäni tapahtuu öisin monenlaista liikehdintää. Sekä lapset että aikuiset vaihtavat usein nukkumapaikkaansa. On jännittävää nähdä aamulla, mihin kukin päätyi.

Nukun paremmin liian lyhyellä sohvalla kuin unissapyörijän vieressä.

Jonain aamuna herään autuaan tietämättömänä siitä kaikesta, mitä yöllä on tapahtunut. Kaikenlaista tapahtuu. Vanhemmuus on vastuun ottamista toisen aineenvaihdunnasta.

Päiväunet ovat oma maailmansa. Kuopus suostuu rattaisiin, kun kävelylle lähtemistä markkinoidaan tietyillä virikkeillä. Jos kävelyllä tulee vastaan näitä virikkeitä kuten kaivinkone, hän ei simahda.

Päiväuniajaksi ajoitetulla automatkalla käy usein niin, että se lapsi pysyy hereillä, joka tarvitsisi päiväunet, ja se lapsi uuvahtaa, joka ei päiväunet nukuttuaan taltu yöpuulle ennen yhtätoista.

Vahvuusaluettani nukuttajana on se, että lapsi nukahtaa sohvalle vahingossa kello 18 sillä aikaa, kun olen täyttämässä tiskikonetta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.