Herkkusieni esiin eilisestä

Urakka kiiluu jo silmissä. Tilanne on vielä vision asteella, mutta jonakin päivänä se tapahtuu.

Ehkä akti on tuskainen, ehkä helppoa ja kivaa. Näkee sitten.

Mutta jonakin päivänä on ihan pakko kaivaa porukoiden luota vanhat nauhat esiin sedimenteistä ja tehdä niistä ikuisempia eli sähköisempiä.

Niin oli tehnyt työkaveri ja siitä se ajatus lähti.

En halua, että kaikki ihanat takavuosikymmenten kotivideot painuvat iäksi unholaan.

Siihen aikaan, kun meikäläinenkin oli vasta pikkupullero, innokkaiden kotivideokuvaajien käsissä olivat isot mustat möhkäleet.

Kamera otettiin esiin, kun tapahtui jotain suurta ja mahtavaa. Tai sitten vain kuvailtiin oravia. Joka tapauksessa meininki oli täysin erilaista kun nykypäivänä, jolloin kamera on aina tässä ja heti.

Ainakin meidän perheessä kamera kävi myös silloin, kun jälkikasvu ja kaverit tekivät kokeellisia lyhytelokuvia.

Vieläkin on muistissa Herrasmiesetsivä Herkkusienen seikkailut, joita toteutettiin jo edellisen sukupolven voimin.

Koviten kuitenkin pelastusta huutavat nauhat, joissa omat pikkusisaret ovat nykyistäkin söpömpiä ja vanhemmat siloisia kuin vauvan pepa.

Niissä nauhoissa on jotain niin hellyttävän haikeaa, että rinnalla kalpenevat koskettavuudessaan jopa Salkkarit ja Napakymppi.

Vaikka nauhojen muuttaminen eri muotoon ei ole halpaa lystiä, vaikea olisi määrittää arvo hetkille, jotka ovat historiaa, mutta samalla aina tässä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.