Hevillä voi hävitä ja pahasti sittenkin

K aksi vuotta sitten Lordi-niminen hard rock -yhtye voitti laulukilpailun varjolla järjestetyn pepunkeikutus- ja spedeilyfestivaalin.

Suomalaisia on riivannut, ainaisen ruotsalaisille häviämisen tapaan, kansallinen trauma euroviisuissa alisuorittamisesta. Muutoin hevikään ei olisi saavuttanut yhdessä yössä sitä vapahtajan asemaa, mikä sillä tänä päivänä on näillä pimeillä Pohjolan kolkilla.

Mutta niin vain kävi, että "hevillä ei hävitä" on yhtäkkiä uusi kansallismottomme. Syntymäjäykkä pääministerimme, joka saa rautakangenkin näyttämään rennolta, tapaili laskemaan opettelevan esikoululaisen varmuudella pirunsarvia.

Teennäisyyden huippu saavutettiin viime vuonna, kun erään nimeltä mainitsemattoman aikakauslehden kannessa laimeuden ja kaiken tätimäisen pikkukivan arkkityyppi Katri Helena julisti olevansa hevi-leidi.

Samana pirun vuonna Ari "Hevi-Ari" Koivunen voitti levy-yhtiön kykyjenetsintäkilpailun. Hevi oli vallannut takaisin tuon viimeisen linnakkeen, jonka se oli menettänyt 1980-90-lukujen taitteessa hip hopin ja r'n'b:n nousun myötä: kaupallisen valtavirran - ainakin täällä Suomessa.

Samaan aikaan useat sävellyspajat, jotka aiemmin olivat tuottaneet purkkapoppia ja eurodancea, käänsivät ProToolsinsa ja samplekirjastonsa kohti särökitaroiden ja tuplabasareiden luvattua maata.

Nyt tölsyn viihdeohjelmissa patsastelevat Mikko Alatalon ja Markku Veijalaisen kaltaisten mukavien setien sijaan moottoripyöräjengiläisiltä näyttävät Timo Rautiainen ja Jouni Hynynen. Entinen punk-räyhä, nykyinen runoilija ja totuuden torvi A.W.Yrjänä sekä vastavirrasta valtavirtaan melonut Ismo Alanko kertovat naisten lehdissä vakavista asioista.

Voisitteko kuvitella Motörheadin Lemmyn tekevän samaa?

Hevi tuntuu kelpaavan tänä päivänä kaikkialle. Hevistä ei ole tullut pelkästään salonkikelpoista, vaan koko kansan juttu, jota digataan puoliväkinäisen teennäisellä ja pinnallisella tasolla.

Jos jätetään kaiken maailman katrat ja tarjaturuset sikseen, niin jopa niiltä, jotka elävät ja hengittävät metallia, tuntuu pallo kadonneen kaiken tämän pelleilyn keskellä.

Pohjoisen kuninkaina esittäytyvät hevihirmut laulavat raiskattuja popklassikoita. Hevin antiteesi joulu saa nykyään yhä sankemmat joukot mustaan ja nahkaan pukeutuneita pitkätukkia hupailemaan joululaulujen parissa.

Näitä campilmiöitä suurempi oire raskaan musiikin alennustilasta ovat lukuisat teeskentelijät, jotka kuvittelevat soittavansa heviä värjättyään tukkansa ja silmäympäryksensä mustiksi ja väännettyään vähän säröä kitaraan. Todellisuudessa julmettu osa "metallia" soittavista bändeistä soittaa iskelmää, jota on vain päivitetty populaarimpaan kuosiin.

Näinä päivinä lammas liikkuu suden vaatteissa. Älkää uskoko hypeä ja välttäkää keskinkertaisuutta. Varsinkin tähän aikaan vuodesta sitä on liikaakiin liikkeellä.

Kirjoittaja on Baana-sivujen tuottaja ja musiikkikriitikko.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.