Hidasta päivää kaikille

Olin jo unohtanut. Niin vauhdikasta elämä on viime aikoina ollut. Ei enää telkkarimaratoneja, ei rauhaisia elokuvahetkiä arki-iltoina. On ollut tekemistä.

Sen takia yksi arkinen päivä keskellä viikkoa, tekemättä mitään, avasi muistin sopukat.

Itsenäisyyspäivä oli sellainen. Päivä, jonka suurin teko oli kynttilän sytyttäminen ikkunalle.

Telkkari oli auki ja sieltä tuli sotaa ja paraatia.

Aiemmin saatoin tuijottaa pitkän elokuva helposti hökeltämättä samalla muita hommia, mutta viime aikoina nou kän duu. Vaikka ei olisi edes kiire, ihminen telkkarin edessä ei ole ollut tarpeeksi vastaanottavainen.

Siksi Tuntematon sotilas kolahti nyt omituisesti. Vangitsi huomion. Siinä tämän päivän normitarjonnan seassa se antoi luvan keskittyä vain yhteen asiaan.

Siinä oli sota ja miehiä. Elämä ja kuolema.

Niin yksinkertaista ja vahvaa, että hypnoositila oli taattu.

Parituntinen sohvalla muistutti television parhaista puolista. Kun tarjonta on hetkeen sopiva, katselukokemus voi parhaimmillaan olla puhdistava, pysäyttävä ja rauhoittava. Tuntemattoman sotilaan aloittama olotila jatkui, kun itsenäisyyspäivän paraati marssi pitkin Kajaanin katuja.

Samantyylistä rauhaisaa meininkiä toivoin myös illalta, Linnan juhlilta. Siksi pettymys oli järisyttävä, kun Ylen Linnan lähetyksessä haastattelut olivat nykypäivän muodin/pakkomielteen mukaisesti sellaista pikatykitystä ja pomppimista, että hyperventilaatio iski nopeasti ja maailma palasi taas uomiinsa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.