Hienot kisat,joiden taustalla on lajin sisältä lähtenyt nousu

Kolumni

Lapsuuteni maailma oli urheilun täyttämä. Harrastin itse lähes kaikkea, juttelin lähinnä urheilusta ja televisiosta – niin, eihän sieltä juuri muuta katsottu kuin urheilua.

Muistan hyvin, kuinka Marja-Liisa Hämäläinen antoi kaikkensa ja saavutti kaiken Sarajevossa 1984. Martina Navratilova teki tenniskentällä mitä halusi ja oli silmissäni yksi maailman parhaita urheilijoita. Annichen Kringstad taas oli minulle ylivoiman synonyymi. Ruotsalaistähti voitti muistini mukaan suunnistuskilpailun aina, kun metsään meni.

Yksilölajeissa miesten ja naisten tasa-arvo oli toteutunut ainakin lapsen silmissä melko hyvin jo 1980-luvun puolivälissä.

Sen sijaan naisjoukkueurheilijoita en noilta vuosilta juurikaan muista. No ehkä Kemin lähistöllä saatettiin puhua jonkin verran Hanna Teerijoesta. Tai Heikura-sukunimellähän Hurja-Hanna tuolloin vielä tunnettiin.

Noista 1980-luvun päivistä on kulunut yli 30 vuotta. Vuosien aikana on pelattu lukuisat koko maailman kuukauden ajaksi pysäyttäneet miesten jalkapallon MM-kilpailut. Naistenkin kisoja on pelattu, mutta kiinnostus niitä kohtaan on ollut vain pienen piirin juttu.

Kunnes tuli vuosi 2019. Kaikkihan sen ovat huomanneet. Ranskassa pelatut kisat olivat naisjalkapallon lopullinen läpimurto. Kentällä nähtiin loistavia pelaajia, katsojia hemmoteltiin kiehtovilla ja dramaattisilla otteluilla ja niitä katsojia – heitä oli paljon koko kisojen ajan. Nyt on alkanut naisten marssi, jonka vauhti vain kiihtyy tulevina vuosina.

Mahtava juttu, kaikin puolin.

Miksi juuri nyt nousu onnistui jalkapallossa? Se on ydinkysymys myös muiden joukkuelajien edustajille.

Vuosien saatossa joukkuelajien epätasa-arvoon on etsitty useimmiten syyllisiä. Ja kenties liian usein syyttävä sormi on osoittanut ulkopuolisiin. On väitetty, että naisurheilijoiden olosuhteet eivät ole olleet kunnossa tai että media ei huomioi. Rahaakaan naisille ei ole riittänyt. Kaikki edellinen on tavallaan totta.

Jalkapallon läpimurto on kuitenkin lähtenyt lajin sisältä. Nousu alkoi siinä vaiheessa, kun jalkapallon perinteiset eurooppalaiset suurseurat alkoivat panostaa naisjalkapalloon muutenkin kuin puheiden tasolla. Se kantaa nyt hedelmää. Esimerkiksi Ranska, Hollanti, Espanja, Italia ja Englanti olivat pitkään naisten jalkapallossa pieniä tekijöitä, mutta nyt ne ovat huipulla tai ainakin lähellä sitä.

Panostuksen myötä pelaajien ja sitä myötä pelin taso on noussut kohisten. Näin nousun kiinnostuksen silmään on tehnyt itse peli. Sirkustemppuihin jalkapallon ei ole tarvinnut ryhtyä.

Samalla tavalla lajin sisältä voisi naisten nousu lähteä myös monessa muussa joukkuepelissä. Media ja muut tulevat sitten varmasti perässä. Myös se raha, josta aina puhutaan.

Valmis naisten vallankumous ei toki ole vielä jalkapallossakaan. USA:n juhliin päättyneissä kisoissa mestarin ohella puolivälieriin kahdeksan parhaan joukkoon selvisi vain eurooppalaisia maita.

Miehiin verrattuna erityisesti Etelä-Amerikka on naisten jalkapallossa yhä surkea. Brasiliasta on toki tullut lukuisia huippupelaajia, mutta ero huipulla pelaavien miesten määrään on silti huomattava. Espanjankielisissä maissa taitaa äijäkulttuuri yhä rehottaa vahvana, mutta on helppoa ennustaa, että esimerkiksi Argentiina on tulevaisuudessa potentiaalinen menestyjä myös naisissa.

Entäpä pieni mutta sinnikäs Suomi? Maassamme on tehty naisfutiksen eteen jo vuosia kelpo työtä, mutta selvää lienee se, että suurten nousu tekee pienen aseman aiempaa tukalammaksi.

Mutta se on näin hienosta jalkapalloturnauksesta melko halpa hinta.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .