Hiihtämään vaikka twiitaten

Vuoden paras päivä on se sunnuntai, kun jälleen palataan normaaliaikaan. Aina kelloa katsoessa tajuaa, että ”oikeasti” kello on tuntia enemmän, ja näin saa päivän mittaan monta kertaa elämäänsä lisätunnin. Lisäksi talviajan ensimmäiseen päivään ei liity erityisiä valmisteluja eikä mässäilyä, pelkkää hermolepoa.

Paitsi tänä vuonna. Sen sijaan että olisin pelehtinyt päivän viltin alla kirjan kanssa, vietin sen rättisulkeisissa.

Kaikki sai alkunsa pyykkikaapista, jonka sisältö vyöryi päälle kun oven avasi. Ryhdyin nyhtämään vaatteita esiin ja järkytyin.

Kaappi suolsi ulos miehen valkoisia t-paitoja kuin mikäkin runsauden sarvi. Niitä oli peräti kolmekymmentä! Ja muutama vielä puhtaana. Paidoilla olisi vaatettanut kokonaisen lauman merinorsuja.

Olin kyllä jo muutaman vuoden pannut merkille että siippa on lähes aina pukeutunut valkoiseen t-paitaan, mutta niiden kokonaismäärä oli yllätys. Ei ihme, ettei valkopyykin joukossa juuri koskaan ole mitään minulle kuuluvaa, paitsi yksittäinen sukka silloin tällöin. Paidat ovat peräisin Biltemasta, jossa niitä myydään edullisissa kolmen kappaleen pakkauksissa. Arvatenkin paketti on tarttunut mukaan joka kerta myymälässä käydessä.

Jotkut naiset pukevat miehensä nätisti merkkivaatteisiin kuin nuken. Ei onnistu meillä, muistaakseni kyllä yritin joskus 25 vuotta sitten. Toisaalta, täytyy olla tyytyväinen, että hän on löytänyt oman, varman tyylinsä ja hoitaa pukeutumisen itsenäisesti. Tunteehan historia muitakin yhden vaatteen miehiä kuten Aku Ankan. Hänellä on aina matruusinnuttu päällä.

Paitahamsteri ryhtyi kiltisti seulomaan kasasta huonokuntoisimmat pois heitettäviksi. Adrenaliinipiikin vallassa päätin vilkaista omaakin vaatekomeroani tarkemmin, mahtaako sielläkin asustaa luuranko. Pakko myöntää, että melkoinen möykky malkaa löytyi omastakin silmästä. Tekstiilijätteeseen lähti muun muassa havaijilaispaita, jonka olin ostanut aikoinaan yhdellä markalla Veljekset Keskiseltä. Sitä ja suurta läjää muitakin omituisuuksia olen vuosia siirrellyt kesä- ja talvivarastoon pukeutumatta mihinkään koskaan.

Ikivanha hiihtopuku sen sijaan pääsee ilman viilennyttyä tositoimiin. Menossa on mäsän polven hoito tai paremminkin saattohoito, johon sivakointi sopinee mainiosti. Tavoitteet toki täytyy asettaa realistisiksi. Jos lunta tulee, hiihdän huhtikuun loppuun mennessä tuhat kilometriä. Jos ei tule, vain viisisataa.

Millekään tyngälle ensilumenladulle kymmenien muiden joukkoon en aio mennä nylkyttämään. Lapsena Kainuussa tottui hiihtämään vain metso ja teeri seuranaan. Enkä ole vieläkään unohtanut, kun vuosia sitten Sippulanniemessä hiihtäessäni satavuotias ohitti ylämäessä ja lohdutti, että kyllä se siitä. Tasamaalle saavuttua yritin vimmatusti saada hänet kiinni, mutta turhaan.

Itseäni kannustaakseni perustin hiihtoprojektille oikein Twitter-tilin. Miten se toimii, en tiedä, mutta kuulostaa niin modernilta, että pakko onnistua. Lisäksi aloitin massakauden.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.