Himmeleistä sisältöön

Keski-Suomen sote-rautalankamalli kuumensi tunteet, otsikoi Keskisuomalainen tiistaina. Pariin sanaan tiivistyi erinomaisesti nykyisen sote-keskustelun kärki: kenellä on jatkossa järjestämisvastuu tämän maakunnan sosiaali- ja terveyspalveluista.

Hallituksen järjestämislakiluonnos tarjoaa tällä hetkellä ainoaksi vaihtoehdoksi vastuukuntamallia. Keski-Suomessa isännäksi tulisi tällöin itseoikeutetusti Jyväskylä, maakunnan pääkaupunkina. Ei ole kuitenkaan vielä päivänselvää, etteikö myös maakunnallinen kuntayhtymämalli voisi tulla puitelain hyväksymäksi vaihtoehdoksi.

Sote-lakiluonnoksen pitäisi valmistua vuoden loppuun mennessä, jotta hallitus pystyy antamaan lakiesityksensä eduskunnalle kevään kuluessa.

Terveyskeskuksen aulassa tuntitolkulla jonottava potilas ei mieti, millainen hallintohimmeli sote-palveluiden ympärille pitäisi nikkaroida. Hänellä riittää jännitystä siinä, millainen lääkäri tänään on vastassa.

Jos kipeä mökin mummo kuulisi, että sote-uudistusta alettiin puuhata tähän maahan nimenomaan perusterveydenhoidon kuntoon saamiseksi, hän saattaisi uudistuksesta pikkuisen innostuakin.

Historiallisen suuren terveysuudistuksen sisällölliset tavoitteet ovat jääneet kansalaisille hämäriksi. Kunnallisalan kehittämissäätiön viime kesänä teettämä haastattelututkimus paljasti, että liki puolet suomalaisista ei ymmärrä, mistä uudistuksessa on kyse. Yli puolet vastanneista pelkäsi, että palvelut heikentyvät uudistuksen vuoksi – vaikka tavoite on aivan päinvastainen.

Uudistuksen tavoite on sosiaali- ja terveyspalveluiden parantaminen niin, että kaikki suomalaiset tulevat yhdenvertaisesti hoidetuiksi tulotasosta tai asuinpaikasta riippumatta. Yhdenvertaiset palvelut on tosin jo nyt perustuslakiin kirjattu oikeus.

Suomen sote-uudistus on kansainvälisestikin vertaillen ainutlaatuinen. Missään maassa ei tähän mennessä ole yritetty sitoa yhteen sosiaali- ja terveyspalveluja. Kotimaisessa poliittisessa keskustelussa sosiaalipalvelut ovat tosin jääneet sivuosaan, jälleen kerran.

Jos olisimme tyytyneet vain korjaamaan suomalaisen terveydenhoidon pahimmat pulmat – perusterveydenhoidon rapautumisen, erikoissairaanhoidon vuosi vuodelta kasvavat kustannukset ja monikanavaisen rahoituksen – olisimme voineet helposti kopioida toimivan mallin läntisestä naapurimaasta.

Ruotsissa yli 90 prosenttia potilasta pääsee lääkäriin alle viikossa, kun Suomessa 85 prosenttia joutuu jonottamaan aikaa yli kaksi viikkoa. Kun ihminen saa avun nopeasti ja läheltä, parhaimmillaan hänet jo ennestään tuntevalta lääkäriltä, kalliita erikoislääkäripalveluja tarvitaan vähemmän.

Jyväskylässä on jo otettu pieni askel Ruotsin mallin suuntaan, kun terveysasemien jonoja on purettu antamalla asiakkaalle palveluseteli. Ruotsissa kaikki tuottajat ovat samanarvoisia, eikä asiakkaan tarvitse käyttää omaa rahaa lainkaan. Julkisen talouden kestävyysvajeen kanssa painiskelevassa Suomessa tuskin näin pitkälle päästään. Suurin osa suomalaisista on varmasti valmis kohtuullisiin maksuihinkin, jos samalla varmistuu, ettei kukaan jää hoidotta.