Historiallisen uusi ilmiö

Aina kun taloustieteilijä voivottelee uutisissa Suomen näkymien olevan historiallisen huonoja, juoksen puuliiteriin rakentamaan aikakonetta.

Kunhan saan sen näillä näppäimillä valmiiksi, hurautan ekonomin kanssa madonreikää pitkin vilkaisemaan, miltä Suomessa näytti nälkävuonna 1868 ja heti perään tutustumme suomalaisten likvidointiongelmiin keväällä 1918.

Vaikka sote-uudistusta ei ole vielä saatu aikaiseksi, Suomen terveydenhuolto tuskin on ”historiallisen huonossa jamassa”, kuten moni poliitikko todistaa. Siitä ei ole hujaustakaan, kun eduskunnassa keskusteltiin, tarvitaanko maassa kätilöitä ja pitääkö vankileireillä olevien punaisten espanjantautia hyysätä.

Aikamme vaatii ylisanoja. Koska kaikki ei voi olla uskomatonta, Suomessa tehdään historiaa päivittäin. Presidentti ei voi piipahtaa Siwassakaan, etteikö vierailu olisi jossakin suhteessa historiallinen.

Urheiluhistoriaa koetaan kyynelsilmin joka ilta, sillä tilastoitavia muuttujia on miljoonia. Milloin maalivahti on pelannut eniten perättäisiä nollapelejä ripulissa, ja milloin sumatralaiset kaksoset pelaavat ensimmäistä kertaa pingistä Kirgisiassa. Historiallista.

Historiallinen kissavideokaan ei tarkoita enää Teemu Mäen taidetta. Kun kirjaa hehkutaan historiallisena romaanina, täytyy tarkastaa, kertooko se menneisyydestä.

Olen itse käyttänyt historiallista niin lukuisia kertoja päin pöheikköä, että täten kiellän ketään alle 80-vuotias­ta käyttämästä sanaa koskaan. Sen kanssa ei voi onnistua.

Kevään eduskuntavaaleissa mediassa yritettiin tehdä historiaa rummuttamalla, että Suomeen saatiin ”ensimmäiset maahanmuuttajataustaiset” kansanedustajat.

Tosin jo Suomen itsenäistyessä 6.12.1917 eduskunnassa oli Sitkan saarella Alaskassa syntynyt ja kasvanut Annie Furuhjelm. Ruotsalais-skotlantilaisen äidin tytär muutti teini-ikäisenä Siperian kautta Suomeen. Virolaistaustainen Hella Wuolijokikin istui eduskunnassa jo vuonna 1946.

Historiallisen vaarallisin kaveri on ”uusi ilmiö”. Keväällä 2015 kansanedustajaehdokkaiden olohuonetenttejä hehkutettiin ”uutena trendinä”.

Aivan uusi ilmiö oli tosin 108 vuotta vanha. Jo ensimmäisissä, kevään 1907 eduskuntavaaleissa eri puolueiden kansanedustajaehdokkaat kävivät vaaliväittelyitä äänestäjien saleissa ja tuvissa pitkin poikin Suomea.

Historiantutkijoillekin ladataan nykyään miltei historiallisen kovia vaatimuksia. Tutkimuksissa samoin kuin historiadokumenteissa pitäisi olla aina mullistava paljastus, vaikka sellainen löytyy vahingossa kerran vuosikymmenessä.

Kun oikeita paljastuksia ei ole, markkinoijat keksivät, että kirja tai dokumentti käsittelee ”salaista ja vaiettua aihetta”. Historiallinen tabuaihe tarkoittaa sitä, että aiheesta on julkaistu parisataa tutkimusta, joihin tekijä on tutustunut.

Historiapaljastusten suhteen aika on armollinen tekijä. 20 vuoden päästä voidaan taas uudelleen paljastaa, että natsi-Saksa ja Suomi olivat liittolaisia toisessa maailmansodassa – aikuisten oikeasti.

Kirjoittaja on vapaa tutkija.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.