Historian ironia pelastaa Mannerheimin

Jackpot! Ohjaaja Renny Harlinin tuskanirvistys vaihtui levolliseen hymyyn, kun keskiviikkona julkistettiin, että marsalkka Mannerheimin elämäkertaelokuvalle oli löydetty uusi päärahoittaja. Tuotantoyhtiö Solar Films sai neuvoteltua elokuvan rahoittajaksi ruotsalaisen vedonlyöntiyhtiö Unibetin.

Rennyn ikioma kansallinen projekti oli vaarassa maatua sen jälkeen, kun edellinen päärahoittaja, tanskalainen Nordisk Film, vetäytyi epävarmana pitämästään hankkeesta helmikuussa.

Jos jatkosotaa pitemmäksi projektiksi venynyt Mannerheim nyt toteutuu, Harlin ja tuottaja Markus Selin saavat kiittää siitä ennen kaikkea tuhansia Unibetin peleihin rahansa hävinneitä nettipokerin suurkuluttajia.

Mannerheimin kunnia on ollut ennenkin kiinni paheellisista uhkapeleistä. Marsalkan isä, kreivi ja kamarijunkkari Carl Robert Mannerheim (1835-1914) oli boheemi ja kosmopoliitti huikentelija. Kirjailijana, kääntäjänä ja radikaalina kulttuuriärsyttäjänä paremmin viihtynyt Carl Robert ei oikein jaksanut paneutua avioliiton kautta perimäänsä teollisuuspatruunan osaan. Hän keskittyi mieluummin kalliisiin ruokiin, juomiin, matkoihin ja naisiin.

Aatelinen hulttioisä hummasi omansa ja varsinkin spartalaisen kurinalaisesti eläneen vaimonsa Hélènen (1842-1881) mittavat omaisuudet täysin vajaassa 20 vuodessa. Henkilökohtaisen konkurssin koittaessa vuonna 1879 Carl Robert oli joutunut myymään neljä perheen omistamaa taloa tai kartanoa, minkä jälkeen velkoja oli yhä satoja tuhansia markkoja. Leijonanosa niistä oli syntynyt uhkapeleissä.

Marskin isä oli uskollinen vain luonteelleen. Taloudellisessa umpikujassa hän hylkäsi perheensä ja katosi Pariisiin nuoren rakastajattarensa kanssa. Petetyn äidin ei auttanut kuin myydä perheen koti isän naimattomalle sisarelle. Tuo koti oli Askaisten Louhisaaren kartanolinna, Ruotsin suurvalta-ajan komein arkkitehtoninen muistomerkki Suomessa.

Hulttioisän seikkailuilla oli suuri psykologinen vaikutus tulevan marsalkan myöhempään elämään. Elämäkerturit ovat päätelleet, että nuori Mannerheim suuntasi tarmonsa keisarin, esivallan ja laillisuuden palvelemiseen sen jälkeen, kun isä oli menettänyt luonnollisen auktoriteettiaseman jälkikasvunsa silmissä. Tämä tarmo nosti Mannerheimin tsaarin kenraaliksi, tutkimusmatkailijaksi, sisällissodan voittajaksi ja toisen maailmansodan ylipäälliköksi.

Historian ironia on huumaava voima. Marskista ei olisi tullut Marskia ilman isänsä huolettomia vedonlyöntejä. Ja nyt 2000-luvulla Marskista ei tehtäisi elokuvaa ilman huolettomien vedonlyöjien häviämiä rahoja.

Ja kuin vitsin huipennuksena, elokuvaa tekevät todelliset uhkapelaajat Harlin ja Selin, jotka nuorina miehinä karistivat kotimaansa jaloistaan ja panivat aivan kaiken peliin päästäkseen Hollywoodiin. Toinen pääsi, toinen ei.

Harmi, etteivät Renny ja Markus suunnittele elokuvaa Carl Robert Mannerheimista. Heidän lahjansa taipuisivat varmasti paremmin dekadentin veijaritarinan kuin kansallisen suurmieskuvan luomiseen.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen toimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.