Historian pienin ammuntajoukkue

Satu Mäkelä-Nummela kävi kolmansissa olympiakisoissaan. Saldo 1–7–10 on komea, eikä kovin moni suomalainen ole pystynyt kesäkisoissa samaan.

Pekingissä Suomen ammuntajoukkueessa oli kahdeksan urheilijaa, Lontoossa neljä ja nyt kaksi. Viimeiset kolmet kisat ovat näyttäneet suomalaisen ammunnan muuttaneen pahasti suuntaansa.

– Aina on puolittunut. Mitä on neljän vuoden päästä, kaksi puoliksiko, Mäkelä-Nummela pohti ihan aiheesta joukkueen tulevaisuutta.

Jo Lontoon neljän ampujan joukkue oli Suomen olympiahistorian pienin, ja Riossa tehtiin historiaa toista kertaa. Lontoo oli myös ensimmäinen kesäkisa 12 vuoteen, joista Suomi ei saanut ammuntamitalia. Sydneyn, Ateenan ja Pekingin putki katkesi.

Ammunta on herkkä laji, joka antaa mahdollisuuden yllätyksille. Trapissa mennään kiekko kerrallaan. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta samalla jokainen yksittäinen kiekko, yksi laukaus, yksi osuma ja yksi huti ratkaisevat paljon. Yksi huti liikaa pudottaa finaalista, jossa peli alkaisi jälleen uudestaan puhtaalta pöydältä. Jälleen laukaus kerrallaan. Mäkelä-Nummela oli sen yhden osuman päässä mahdollisesta jatkosta.

Kymmenes sija Riossa ei ole suinkaan huono. Se on todennäköisesti yksi parhaita sijoituksia, joita Suomi kisoista saa. Ei se tietenkään riitä urheilijalle, joka on jo tehnyt olympiahistoriaa. Pekingin mestaruudellaan hän oli ensimmäinen olympiakultaa voittanut suomalainen haulikkoampuja ja naisampuja.

Mäkelä-Nummela pyöritteli tapojen mukaisesti jatkokuvioitaan kisan jälkeen, mutta ei missään nimessä sanonut olevansa lopettamassa. Hän ei uskaltanut luvata olevansa Tokiossa. ”Olenko edes hengissä?” Motivaatio ei ole kuulemma lopussa. Käytännössä se tarkoittaa, että Mäkelä-Nummela taistelee mitaleista jälleen Tokiossa ja harjoittelee sitä ennen neljä vuotta täysillä.

Miten eteenpäin ja ylöspäin? Taso maailmalla on noussut ja ampujat ammattilaistuneet. Suomessa ampujat tekevät päivätöitä. Edes Suomen viimeisin olympiavoittaja kesäkisoista ei ole ammattilainen. Mäkelä-Nummela väittää, ettei haluakaan olla.

– Ammattilainen niin, ettei tarvitse elää kädestä suuhun, että voi ostaa suklaalevyn miettimättä onko siihen varaa? hän pohdiskeli ammattilaisurheilijan realiteetteja.

Hän kaipaa työpaikan sosiaalisuutta, mutta selvästi muuten ammattilaisuus kiinnostaisi. Siis jos se tarkoittaisi, että ei tarvitse pelätä yllättäviä kuluja, että perheenäiti pystyy käymään ruokakaupassa huolettomasti. Ja on juttuseuraa.

Vesa Törnroosin kisa oli onnistunut, vaikka mies itse oli pettymyksen perikuva. Yhdestoista sija ensimmäisissä kesäkisoissa on hyvä saavutus. Tulos ei ehkä ollut paras, mutta samaa tasoa kuin muillakin Riossa. Samalle viivalle jäi Lontoon olympiavoittaja Giovanni Cernogoraz.

Törnroos voidaan laskea mitalikandidaatteihin Tokiossa. Toivottavasti elämän realiteetit antavat myöten täysipainoiselle harjoittelulle neljän vuoden ajan. Suunnitelmat ovat rahoituksesta kiinni, mies tuumasi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.