Hitler kävi täällä - sodan varjolle spreijattiin ääriviivat

Suomessa muistellaan näinä jatkosodan päivinä sitä, miten isoisä näki Aukustin jalan lentävän oksalle hyökkäysvaiheessa 1941. Sotapainajaiset vaivasivat kuolemaan saakka. Loput tunteet jäivät Aunuksen lohkolle ison kiven juureen.

Sodan jälkeen isoisästä tuli juoppo, pojasta mykkä ja lapsenlapsesta molemmat, ja syvällisen kolumnistin kuuluu sanoa, että sodan varjo on pitkä. Mutta äärensä silläkin.

Suomessa kasvaa jo kevytmielisten sukupolvi, joista harva on kuunnellut sodan käynyttä miestä.

Suomen sisällissodasta tuli kuluneeksi 70 vuotta keväällä 1988. Olin silloin 11-vuotias koulupoika, eikä suvussa ollut elossa enää ketään sotaan osallistunutta.

Sisällissota oli ja on esihistoriaa, kuten dinosaurukset ovat nyt viisi- ja seitsemänvuotiaille veljenpojille.

En tiedä, miten kauhun aikaa muistellaan esimerkiksi Jämsässä, mutta meilläpäin Kuusamossa ei tiedetty punikki- tai lahtarisukuja, eivätkä pojatkaan usko tyrannosaurus rexin vaanivan pakettipellon kulmilla.

Jatkosodassa lähisuvustani kaatuivat isoeno Sulo ja isosedät Niilo ja Yrjö. Mummoloissa muisteltiin heitä tämän tästä, mutta nykylasten isovanhemmat eivät ole enää sotasukupolvea, vaan heidän jälkeläisiään. Monelle lapselle isoisoisä merkitsee kuvaa mummolan seinällä.

Tähän ei pidä suhtautua tunteella, vaan tosiasiana.

Vuosi sitten keväällä joku kiipesi Taipaleen taisteluiden muistomerkin päälle Jyväskylän Kirkkopuistossa ja nitkutteli metalliristin juuriltaan ( Keskisuomalainen 22.5.2010). Muistoristi löytyi myöhemmin viereisestä lepikosta. Tekijää ei tavoitettu, mutta syytän ilkivallasta nuoria, koska olen setä.

Pohjois-Suomessa Kuusamossa sodan varjolle puolestaan spreijattiin reunat. Kuusamossa oli jatkosodan loppuun saakka hieno puukirkko, kunnes saksalaiset polttivat sen kivijalkaan, kuten koko kirkonkylän syksyllä 1944.

Viime vuonna kirkon raunioihin spreijattiin aforismi " Hitler was here". Oliko kyse jonkun telttahousun ilkivaltahuumorista vai poliittisesta kannanotosta? Kallistun huumorin puolelle. Natsahtava lause olisi voinut löytyä yhtä hyvin Fingerporin kirkonkylästä.

Sukupolveni Kuusamossa oli viimeinen, joka otti saksalaisten tuhotyöt henkilökohtaisena loukkauksena. Kuusamossa vieraili 1980-luvulle saakka saksalaisia sotaveteraaneja katselemassa nuoruutensa maisemia. Suomen ja natsi-Saksan liittolaissuhde pysähtyi asuntoautossa kolmensadan metrin päähän kotoa. Tai niin uskoimme.

Vanha pariskunta istui syömässä eväitä, kun huutelimme pusikosta "heil Hitler". Pikkuserkku ravisteli tulitikkuaskia. Oliko saksalaismies entinen sotilas, ja jos oli, sytyttikö hän keskustan tuleen? Ei aavistustakaan.

Käytöstä voi kuvata kohtuuttomaksi mutta törkeäksi.

Tietämättömyys ei pue ketään, mutta toisaalta on hyvä, että monen nykynuoren mielestä talvi-, jatko- ja nuijasota käytiin suurinpiirtein samaan aikaan. Mitä enemmän aikaa Suomen sodista kuluu, sitä kauemmaksi paha aika jää.

Kovia aikoja pitää kunnioittaa, muttei kaivata takaisin.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen toimittaja.