Hitto, me hiihdämme

Mikä piru meitä suomalaisia riivaa?

Hiihdämme. Hikoilemme.

Lunta on kuin Kekkosen aikaan ja me lykimme ihan urkkeina.

HITTO. Niin kuin ihmisistä nokkelimmat (ja ehkä ahnaimmat) ovat itseään säästämättä muokanneet rahvaan elämän mukavaksi ja vaivattomaksi. Niin kuin meillä on mahdollisuus kosia virtuaalisesti, uppoutua pelimaailmaan pläjäyttelemään roistoja tai soffalle märehtimään väkivaltaelokuvia. Niin kuin me voimme tilata turkkilaiset kebabit, kiinalaiset tanssiaismekot ja kaiken maailman jalkapalloliigat suoraan kotiin, maksaa laskut netissä, varata etelänmatkat netissä, haukkua naapurit netissä - tehdä itse asiassa kaiken näillä perssijoillamme, maitohappohyökkäyksiä pelkäämättä.

Ja miten me lurjukset kiitämme nykyaikaa sen järjestämistä ihmeistä?

Pukeudumme vaatteisiimme kuin nakit kuoriinsa. Rasvaamme sukset meneviksi. Syöksymme metsään, vaikka pakkanen lyö poskipäihin, lumipyry silmiin ja ensimmäinen vastamäki reisiin.

Mikä meitä vaivaa?

Haluamme nähdä vaivaa.

TOIMITUKSEEN kantautuneet tiedot ovat häkellyttäviä.

Urheiluvälinemyyjän mukaan suksia kaupataan kuin hampurilaisia, valmistajien varastot ovat tyhjenemässä tammikuussa, hiihtoreittien porteilla joutuu jonottamaan autolle parkkipaikkaa, lehdet repivät hiihtoasioista isoja otsikoita, latukoneen rikkoutuminen on kunnallinen katastrofi...

Latu-urilla lentää ja mönkii vanhoja, nuoria, lapsia, naisia ja miehiä. Sieltä löytyy hikipinkoja, nautiskelijoita, kiukkuisia ihmisiä, hymyileviä ihmisiä, suomalaisia ja venäläisiä, Björn Dählie -asuisia ja turkiskauluksisia, metsäläisiä ja asfaltilla versoneita.

Maanantai-iltana isä ilmoitti noin nelivuotiaalle suksijalleen, että "tästä tulee merkintä jääkaapin oveen".

"Sitten kanssa huomenna", vastasi tytär - ja laittoi aikkuna lylyn liukumaan.

OVATKO IHMISET höynähtäneet kesken teknologisen diktatuurin?

Ovat, ovat - ja loistava niin.

Kun tunkee oman päänsä hölmöön hiihtohuppuun ja sulautuu latusopuliksi, tajuaa kuinka ihmeellistä höynähtäminen on.

Ja kuinka nautinnollista on vaivannäkeminen. Jukolauta. Se mäki näyttää mäen juurella isolta ja tuntuu mäen puolivälissä Dubain tornilta.

Mutta siellä mäen päällä. Voitettu mäki, voitettu minä. Hetki hapekasta huohotusta ja sauvoilla väkevä vauhti alas vievälle ladulle.

MAANANTAINA käyn hiihtolenkin jälkeen saunassa, syön kolme popcornia ja katson telkkarista Postia pappi Jaakobille.

Ohivilahtavana hetkenä huomaan, että vielä näinäkin aikoina ihmisellä on mahdollisuus asetella ruumiinsa ja mielensä tasapainoon.

Eikä se vaadi kuin ihan pikkuisen hikistä hulluutta.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen urheilutoimittaja

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kolumnit

Kolumni: Kun sukupuoli vaihtuu, nimi kuolee

Paluu arkeen joukkoampumisten jälkeen on vaikeaa

Kolumni: Täydellisessä maailmassa suuret arvokisat menisivät näin

Suuri osa meistä tekee sitä

Kolumni: Tästä syystä Ruotsissa osutaan napakymppiin, Suomessa ei

Kun koolla on väliä

Kolumni: Inarissa ei kansa liukastele

Kolumni: Elokuva ei ole pelkkää elokuvaa

Kolumni: Korkean korvamatoisuuden kappale

Avoimen väylä tulee olla tarjolla kaikille

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.