Hoopi - lajinsa viimeinen

Sanaa ”legenda” on iät ja ajat viljelty turhan tiuhaan. Tohdin kuitenkin väittää, että eräs alansa legenda poistui lähetysvirroistamme, kun olympiauinnit päättyivät Riossa viime lauantaina. Hannu-Pekka Hänninen, 64, lähtee viettämään ansaittuja eläkepäiviä yli 40 vuoden uran jälkeen.

Vaikka eihän ”Hoopi” kokonaan katoa, vaan selostaa talvella vielä Lahden MM-hiihdoissa mäkihyppyä ja yhdistettyä.

Minulle Hänninen on lapsuuden urheiluääni yhdessä Pentti Salmen, Juha Jokisen, Antero Karapalon, Kari Hiltusen ja muutaman muun kanssa. Lajinsa viimeinen. Urheiluselostaja ajalta, jolloin niitä ei ollut juuri muualla kuin Ylellä. Persoonia ja julkkiksia he toki olivat, mutta eivät ylenpalttisesti brändättyjä, kuten eräät nykyään. Jännä ajankuva on se, että on syntynyt tietty yleisönosa, joille selostaja on jopa tärkeämpi kuin itse urheilu.

Lisäksi urheilua tulee nykyään sellaisella volyymilla joka tuutista, että selostajaksi pääsee melkein kuka tahansa. Tämän kolumnin kirjoittajallakin on plakkarissa kolmisensataa tv- tai radioselostusta eri yhtiöille.

Tein Pasilassa hommia Yle Urheilulle 2008-10. Meni kuukausia, ehkä puolikin vuotta, ennen kuin vanha maestro ryhtyi edes tervehtimään uutta tulokasta. Enkä minäkään tohtinut Hoopiin enempiä kontakteja ottaa. No, lopulta syntyi jopa keskusteluyhteys ja Hänninen osoittautui mainioksi tuhansien tarinoiden seuramieheksi, toki omanarvontuntoiseksi sellaiseksi.

Toivotan leppoisia eläkepäiviä!

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.