Hottiksilla on kuumat paikat

Katsoin tovin Hottikset-sarjaa, jossa kuumiksi mainostetut sinkut kertovat ihannekumppaneistaan, käyvät treffeillä ja höpisevät kameralle. Olen nyt reipas, enkä aio kommentoida mitenkään ohjelman tasoa. Jokainen katsokoon niin halutessaan itse ja vetäköön siitä johtopäätöksensä.

Katsoin ohjelmasta kohtaa, jossa toisilleen tuntemattomat parit kohtasivat ensimmäistä kertaa. Oltiin siis sokkotreffeillä.

Mietin, onko treffirintamalla pyörimisestäni todella näin kauan, vai oliko se erilaista silloin joskus. Ovatko treffit romantisoituneet muistoissani kohtaamisiksi, joissa ihmiset oikeasti keskustelevat keskenään. Toinen kysyi jotain, johon toinen vastaa. Sitten asiaa vähän syvennetään, keskustellaan lisää, vertaillaan kokemuksia ja sitä rataa.

Yhdeksässä kerrassa kymmenestä rata on toki ihan eri kuin vastapuolella ja kohtelias ”heippa, ehkä nähdään taas”, tarkoittaa molempien mielestä, että ”ei todellakaan nähdä”.

Mutta siis. Hottiksissa treffikumppanit kävivät toistensa kimppuun kuin yleiset syyttäjät. Meneillään oli revolverikuulustelu, josta puuttui vain silmiin sohottava kirkas lamppu ja ”hyvä poliisi ja paha poliisi” -roolijako.

Kysymyksiä sateli hengästyttävää vauhtia, eikä kumpaakaan näyttänyt oikeastaan kiinnostavan vastaukset. Tärkeintä oli kysyä. Vähän niin kuin treffeillä olisi kaksi kultakalanmuistista toimittajaa, eikä haastattelusta ole tarkoitus syntyä juttua tai jäädä edes minkäänlaista muistijälkeä. Huh huh, sanon minä. Hottiksilla on vähän kuumat paikat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.