Hullut viikot jatkuvat

Euroopassa jatkuvat hullut viikot. Näillä hulluilla viikoilla alennuksessa ovat rupumaiden pelastuspakettien hinnat ja yleinen totuus eli uskottavuus. Hätää osoittaa se kummallinen piirileikki, jota Euroopan suurten maiden ja EU:n päättäjät ovat käyneet samaan aikaan kun markkinat yleisesti määrittelevät Kreikan konkurssikypsäksi. Portugali sen sijaan saanee Suomeltakin siunauksen lainapaketilleen, jota vaaleihin valmistautuva, virkaatekevä Portugalin pääministeri kehui kansalleen löysäksi ehdoiltaan ja raivostutti kaikki muut.

SUOMESTA YRITETTIIN vaalituloksen jälkeen jo leipoa sitä syntistä, joka avasi Pandoran lippaan. Nyt se keskustelu alkaa olla mennyttä - paitsi kotimaan mediassa - sillä sijoitusmarkkinat ovat koko ajan johdonmukaisesti osoittaneet, ettei tähän mennessäkään EU:ssa tehtyjen pelastusten uskottavuus ole kovin korkea. Sitä paitsi Timo Soininkin joukkojen demonisointi on maailmalla päättymässä. Kovimmat amerikkalaisia ja eurooppalaisia eliittejä arvostelevat puheenvuorot kuullaan nykyisin Nobel-palkitulta amerikkalaiselta taloustutkijalta Paul Krugmanilta ( www. nytimes.com).

NYT EU:SSAKIN jo myönnetään, ettei Kreikka pysty palaamaan lainamarkkinoille ensi vuonna, vaikka tasan vuosi sitten kasattu hätälainapaketti sitä edellytti. Maa tarvitsee sekä lisää rahaa että lisähelpotuksia jo kertaalleen helpotettuihin lainaehtoihin. Myös Irlannin tukipaketin ehtoja pitää helpottaa. Kreikka sai suoraan lainaa Suomeltakin, Irlannin lainoista Suomen kuten muidenkin auttajamaiden osuus on takauksia väliaikaiselle vakuusrahastolle, osavastuu EU-komission apuvälineen antamista lainoista EU-budjetin kautta ja tietysti osavastuu valuuttarahaston antamista lainoista. Portugalin apupaketti noudattelee Irlannin paketin kaavaa.

VAIKKA SUOMI ja euroalue puhuvat lähipäivät Portugalin tuesta, Kreikka on nyt taas se suurin ongelma. Sen talousohjelma ei etene enää. Sitä ei kovin paljon kannata ihmetellä, koska maa ei ole ainakaan 1990-luvun loppupuolelta lähtien, jos koskaan, edes pystynyt kokoamaan verojaan lähimainkaan täysimääräisinä eli lakiensa mukaisesti. Siinä suhteessa Irlanti ja Portugali ovat eri maita. Niiden kummankin pääongelma oli ja on yksityisen sektorin paha velkaantuminen, joka on nyt kaatunut julkisen sektorin niskaan pankkijärjestelmän kautta.

KAIKILLA TUKIRATKAISUILLA pelastetaan sekä suoraan rupumaiden pankkijärjestelmiä että eritoten suurten EU-maiden pankkeja ja kaiken maailman eläkerahastoja, sanovat Suomen ja EU:n johtajat mitä sanovat. Faktana pysyy sekin, että kaikista hätäavun antajista Suomen valtio ottaa reippaasti suurimmat riskit verrattuna omien pankkien ja vakuutusrahastojen riskeihin ongelmamaissa, kuten Taloussanomat on kiitettävästi kertonut. Sellaista talvisotaa maailman finanssijärjestelmän puolesta Suomi on suostunut käymään.

Kirjoittaja on taloustoimittaja ja Keskisuomalaisen avustaja.