Huolenpito sallittu

Raumanmeren juhannus 2007. Suomen parhaat bileet. Muun muassa näillä sanoilla mainostettiin Raumalla tänä vuonna yhdeksännen kerran pidettyjä juhannusfestivaaleja etukäteen.

Tässä tapauksessa ”Suomen parhaat bileet” tarkoitti seuraavaa: Kaksi nuorta miestä kuoli häkämyrkytykseen grillattuaan teltassa, yksi taas tukehtui omaan oksennukseensa. Lisäksi parikymppinen nuori mies pahoinpideltiin törkeästi. Aseena käytettiin muun muassa jakoavainta. Toinen nuori pahoinpideltiin lievemmin. Kaksi 20-vuotiasta naista raiskattiin leirintäalueella. Lauantaiaamuna leirintäalueen rannasta vedestä löytyi tajuttomana nuori mies, lähestulkoon kuolleena. Yhteensä poliisi sai festivaaleihin liittyviä tehtäväilmoituksia viikonlopun aikana noin 500. Erilaisia rikosilmoituksia tehtiin lähes 150.

RMJ:n saldo oli surullinen, ja moni onkin festareiden jälkeen ollut kauhuissaan. Raumanmeri on nyt leimattu känniääliöiden, nuorten sikojen, idioottien, kauhuteinien ja rikosten mekaksi. Kenties pysyvästi.

YHTEINEN TEKIJÄ juhlissa sattuneille kuolemantapauksille oli se, että ne tapahtuivat varsinaisen festivaalialueen ulkopuolella, leirintäalueella. Kuolemia olisi tuskin voitu estää järjestyksenvalvonnan määrää lisäämällä. Järjestyksenvalvojia partioi myös leirintäalueella, mutta kenenkään telttoihin heillä ei tietenkään ole asiaa. Myöskään grillauksen kieltäminen leirintäalueella tuskin auttaisi. Kieltoa ei noudatettaisi, ja pahimmassa tapauksessa useampikin voisi raahata grillinsä sisälle telttaan piiloon.

Tapaturmat olisi voitu estää vain ja ainoastaan siten, että leirintäalueen asukit ja kaveriporukat olisivat pitäneet toisistaan huolta. Jos kaveri sammuu, hänet voi viedä selviytymisasemalle, tai ainakin kääntää kylkiasentoon. Jos joku kantaa grilliä sisälle telttaan, viereisen teltan asukit voisivat käydä puhumassa telttanaapureille järkeä tai jos se ei auta, ilmoittaa poliisille.

OLIN ITSE Raumalla nyt toista kertaa. Perjantai-iltana omakin kaveri oli hukassa eikä vastannut puhelimeensa. Maatessani yksin huoneessamme tuli ensimmäistä kertaa festareilla sellainen olo, että olen liian vanha tähän. Juuri kun olin aikeissa lähteä etsimään ystävääni, sain hänet kiinni puhelimitse ja kuittauksen huoleeni. Hän nukkui viereisessä huoneessa.

Ensi kesänä RMJ:ssä on jollekin hyvä markkinarako. Kannattaisi alkaa kaupata t-paitoja, joissa lukisi ”muista kylkiasento” tai ”huolenpito sallittu”. Itse taidan olla jossain ihan muualla.

Kirjoittaja on jo 23-vuotias Keskisuomalaisen toimitusharjoittelija.