Huonot huomataan

Yläasteikäisenä sain käsiini mielipidekirjoituksen, jossa murehdittiin sitä, kuinka koulussa ei huomioida lahjakkaita tarpeeksi. En silloin osannut reagoida asiaan, koska en kyseiseen ryhmään kuulunut. Olin koko peruskoulun ajan tasainen ”ihan okei” -opiskelija.

Nyt ammattikoulun viimeisenä vuotenani olen alkanut ajatella asiaa uusin silmin. Syynä on se, että en ole kokenut saavani tarpeeksi haastetta. Arvosteluni kohteina ovat nimenomaan YTO-aineet eli yhteiset tutkinnon osat. Näihin aineisiin kuuluvat esimerkiksi matemaattiset aineet ja kielet. Ammatillisissa aineissa tällaista ongelmaa ei ole.

YTO-aineissa koen päässeeni koko ammattikoulun ajan niin helpolla, että tikkua ei ole tarvinnut panna ristiin missään vaiheessa. Ja kun nyt palautetaan mieleen, että en itse todellakaan ole mikään Einsteinin jälkeläinen, luulisi ihmisten ymmärtävän, että kurssit ovat oikeasti helppoja. Yläasteellakin oli vaikeampaa.

Ymmärrän toki, että joillain ihmisistä on oppimisvaikeuksia ja heidän tasonsa tulee huomioida, mutta miksi koko muun ryhmän tulee mennä samaan tahtiin? Olisikohan mahdollista jakaa ryhmää osaamistasoihin? Silloin haastetta kaipaavien ei tarvitsisi vain pyöritellä peukaloitaan, kun muut laskevat 1+1-tasoisia tehtäviä useita tunteja.

Enkä nyt kaipaa mitään ydinfysiikkaa, vaan sopivasti aivoratoja avaavia tehtäviä. Luulisi, että edes alaani vahvasti liittyvässä kielten opiskelussa vaadittaisiin vähän enemmän. Siitä huolimatta opiskelemme ala-asteella opittuja fraaseja yhä uudelleen.

Toisin kuin luullaan, kaikkien syy mennä ammattikouluun ei ole se, etteivät he pärjäisi lukiossa. Moni valitsee ammattikoulun, koska tietää itselleen sopivan ammattialan ja haluaa tavoitella suoraan siihen. Ei pitäisi siis olla niin tähtiin ja opetussuunnitelmaan kirjoitettua, että kaikki ammattikoululaiset ovat älyllisesti heikompia.

Kirjoittaja opiskelee kolmatta vuotta matkailualaa Jämsän ammattiopistossa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.