Hups, vaihdoin lapseni WiFiin

Mikä on maailman yleisin valhe? ”Olen lukenut ja hyväksynyt käyttöehdot.”

Vitsi on vanha, mutta edelleen ajankohtainen. Viimeksi pettämissivusto Ashley Madisonin käyttäjät joutuivat miettimään, mihin suostuivat kirjautuessaan nettitreffipalveluun. Hakkerit väittivät kaapanneensa miljoonien Ashley Madisonin käyttäjien henkilötiedot ja vaativat sivuston omistajaa sulkemaan palvelun. Muuten salaisiksi kuvitellut yhteystiedot julkaistaisiin.

Vaikka hakkerit toteuttaisivat uhkauksensa, olisi käyttäjien todennäköisesti turha penätä korvausten perään. Eiköhän käyttöehtoihin kuulu tässäkin tapauksessa se, että vahingoista vastaa viime kädessä loppukäyttäjä.

Ei tarvitse pyöriä epämääräisillä syrjähyppysivuilla huolestuakseen digitaalisten palvelujen kuluttajan oikeusturvasta. Pelkästään älypuhelimen sujuva käyttö vaatii lukuisten erilaisten käyttöehtojen hyväksymistä.

Mutta lukevatko ihmiset oikeasti pitkiä, kapulakielisiä ja USEIN VAIN ISOILLA KIRJAIMILLA KIRJOITETTUJA käyttöehtojen litanioita?

Ei, jos esimerkiksi tietoturvayhtiö F-Securen viime kesänä toteuttamasta kokeesta voi jotain päätellä. Yhtiö piilotti lontoolaisen WiFi-verkon käyttäjäehtoihin lauseen, jonka mukaan käyttäjä sitoutuu luovuttamaan internet-yhteyttä vastaan esikoislapsensa. Kuusi ihmistä kirjautui WiFi-verkkoon.

Tiedetoimittaja Alex Hern päätti ottaa haasteen vastaan ja lukea viikon ajan kaikki käyttäjäehdot ennen niiden hyväksymistä.

Hern kahlasi kaikkiaan 146 000 sanaa muun muassa puhelimensa, Playstationin, Googlen ja Facebookin käyttäjäehdoista. Hän löysi muun muassa kohdan, jonka mukaan Sonylla on oikeus estää PS4:n käyttö, jos kuluttaja rikkoo jotain lukemattomista käyttösäännöistä, kuten jättää lataamatta uuden päivityksen.

Muutenkin testi heikensi uskoa digitaalisen kuluttajan oikeuksiin. Käyttöehtojen hyväksyminen tarkoittaa Euroopan kuluttajasuojaviraston mukaan sopimuksen hyväksymistä, mutta sopimukseen tutustuminen on tehty äärimmäisen vaivalloiseksi, eikä sen sisällöstä voi neuvotella. On joko lopetettava palveluiden käyttö tai luotettava, ettei tule vahingossa luovuttaneeksi esikoistaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.