Huumesodan paukut kovenevat

Huumeiden vastaisesta sodasta on tullut pysyvä osa Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa. Huumeet ja suurpolitiikka nivoutuvat harvinaisen hyvin yhteen Afganistanissa, joka on yhä maailman suurin laittoman oopiumin tuottaja.

Vaikka Yhdysvaltain ulkoministeriön mukaan oopiumin viljely väheni viime vuonna Afganistanissa 19 prosenttia, Kansainvälisen Huumevalvontaneuvoston INCB:n mukaan maa tuottaa yhä yli 90 prosenttia maailman laittomasta oopiumista. Siitä kaksi kolmasosaa tuotetaan eteläisessä Helmandin maakunnassa, jota Yhdysvallat liittolaisineen on tuloksetta yrittänyt saada valvontaansa.

Vuoden 2008 raportissaan INCB totesi Afganistanin tuottavan yli 7 000 tonnia oopiumia. Huumeista on järjestön mukaan Afganistanissa tulossa myös maan sisäinen ongelma. Afganistanissa on ainakin miljoona oopiumista jalostetun heroiinin käyttäjää. Myös kannabis-kasvien tuotanto maassa oli viime vuonna kasvussa.

Etelä-Aasiassa tärkeä heroiinin välittäjämaa on Burma, mutta Afganistan on ollut läntisen maailman heroiinin päälähde jo yli kolme vuosikymmentä. Jo Neuvostoliittoa vastaan taistelleet mujaheddinit rahoittivat sotansa heroiinilla vaikka saivatkin taistelulleen tukea Yhdysvaltain tiedusteluelimiltä.

MEKSIKOSSA Yhdysvaltain etelärajalla Meksikossa huumeongelma näkyy Afganistania välittömämmin. Yhdysvallat on julistanut huumekaupan rajan yli uhkaavan kansallista turvallisuuttaan. INCB arvioi, että vuonna 2007 Yhdysvalloissa oli yli 35 miljoonaa narkomaania.

Miljardivoittoja joka vuosi käärivien huumekartellien sodissa Meksikossa surmattiin viime vuonna noin 6 000 ihmistä. Yksin Meksikon "murhapääkaupungissa" Ciuadad Juarezissa rajajoki Rio Granden etelärannalla tehtiin viime vuonna yli 1 600 huumeisiin yhdistettyä tappoa ja murhaa, tänä vuonna tapettuja on jo yli 260.

KOKAIININ laiton tuotanto Etelä-Amerikan suurimmassa tuottajamaassa Kolumbiassa on YK:n alaisen Huume- ja rikosviraston UNDOC:n mukaan kasvanut 27 prosentilla. 55 prosenttia eteläisen Amerikan kokaiinista tuotetaan Kolumbiassa.

Myös Bolivian kokaiinin tuotanto on viime vuosina kasvanut maan presidentin, entisen kokanviljelijän Evo Moralesin laillistettua kokapensaan viljelyn perinteiseen käyttöön vuonna 2006.

Viime vuonna Bolivia kieltäytyi Yhdysvaltain avusta huumeiden vastaisessa taistelussa epäillessään Yhdysvaltain huumevalvontaviraston DEA:n vakoilevan hallitusta ja tukevan oppositiota. Viime aikoina Yhdysvallat on alkanut syyttää myös Venezuelaa huumeiden välityksestä Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan.

YK:n tilastojen mukaan Länsi- ja Keski-Euroopassa käytetään neljäsosa maailmassa tuotetusta kokaiinista. Kannabistuotteista on puolestaan tullut suosituin huume Afrikassa, jossa on ainakin 42 miljoonaa narkomaania. Yli neljäsosa maailman kannabiksesta tuotetaan Afrikassa.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.