Hyvää syntymäpäivää, Die Hard

Kyllä, siitä todella on jo 30 vuotta, nimittäin toimintajännärin Die Hard – vain kuolleen ruumiini yli ensi-illasta. Tätä tyylilajia ei yleensä arvosteta, mutta Die Hard tuntuu olevan säännön poikkeus.

Elokuva oli aikoinaan hitti, jota myös kriitikot pääsääntöisesti kehuivat.

Lukuisat tv-esitykset ovat tuoneet elokuvalle uusia katsojia ja faneja.

On helppoa sanoa, että John McTiernanin ohjaama Die Hard on energinen, jännittävä ja erittäin viihdyttävä elokuva. Jotenkin kaikki on vain osunut kohdalle. Mutta jos tuo olisi helppo saavuttaa, näkisimme ainoastaan hienoja action-jännäreitä.

Die Hard keksi modernin toimintaleffan. Matrix (1999) päivitti tyylilajia, mutta vielä tänäkin päivänä Die Hardin vaikutus näkyy. Jos kirjoitan lehteen elokuvan olevan Die Hard lentokoneessa tai junassa, tiedätte heti, millaisesta teoksesta on kysymys.

Die Hardin nerokkuus ei ole toimintajaksoissa, juonessa, poliisi John McClane esittävässä Bruce Willisissä tai ikimuistoisessa roistojen johtajassa (Alan Rickman). Toki nämäkin asiat toimivat hienosti, eikä elokuvaa muistettaisi yhtä hyvin, jos jokin näistä olisi mennyt pieleen.

Rohkenen väittää, että Die Hardin klassikkoasema perustuu siihen, että elokuvassa ei ole mitään turhaa. Tämä taas johtuu käsikirjoituksesta. Kyllä, kehun nyt toimintaelokuvan käsikirjoitusta. Sitä harvoin harrastetaan.

Katsokaa vaikkapa elokuvan alku. McClane esitellään pienillä yksityiskohdilla, joista syntyy suurempi kuva. Mitään ei selitetä, kaikki näytetään. Kun elokuvasta on kulunut viisi minuuttia, tiedämme tarkalleen, millainen tyyppi tämä McClane on. Sama pätee dialogiin; sitä on vähän mutta joka sana merkitsee.

Muuten tiesittekö, että Die Hard perustuu romaaniin? Teos tuskin on kirjallisuuden merkkiteos, mutta Die Hard on sataprosenttista elokuvaa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .