Hyvää yötä, arvon opettaja

Opettajat ovat taas lomalla. Puuhasteltuaan lyhyen syksyn ja sitä seuranneen kauniin talven kansakuntamme söpöjen pikku tenavien kanssa he vetäytyivät ansaitulle parin–kolmen viikon mittaiselle lepotauolle.

Antaa heidän huilata. Minä kerron sillä välin itsestäni.

Olen nähkääs aika erinomainen kaveri. Lapsuuteni oli parempi kuin keskivertosuomalaisella. Vanhemmillani oli minulle aikaa. Heidän työpäivänsä olivat lyhyitä ja he olivat jatkuvasti lomalla.

Kotona he naureskelivat niille onnettomille, jotka maksoivat verorahoillaan meidän yhteisen vapaa-aikamme. Eli kaikille muille. Talvi-illat he hörppivät höyryävää teetä ja suunnittelivat, mitä kaikkea ihanaa loppumattomalla kesälomalla puuhailtaisiin. Välillä he toki riitelivät, mutta se on vain ymmärrettävää: heillä oli valtavasti luppoaikaa. Suorastaan liikaa.

 

Edellä kuvattu tuntuu olevan monen mielestä totuus opettajista.

Tämänkin lehden yleisöpalstoilla on viime aikoina jälleen kerran jankattu siitä, kuinka yli- tai aliarvostettua opettajan työ on.

En ajatellut ottaa kantaa väittelyyn. Tosin ihmettelen, miten opettajan työ voisi olla yliarvostettua, kun jo kahdeksanvuotias lapsi on vanhempien mielestä sana sanaa vastaan -tilanteessa luotettavampi kuin opettaja.

Samojen vanhempien mielestä erilaisista persoonallisuus- ja käytöshäiriöistä on todistetusti luontevampi syyttää opettajia kuin vaikkapa perinnöllisyystekijöitä.

Mutta ei nyt mennä siihen.

 

Minun vanhempani ovat eläköityneitä opettajia. Viimeksi päättyi viime keväänä äidin työura. Olen siitä äärimmäisen hyvilläni, mutta tuskin läheskään niin hyvilläni kuin äiti itse. Tai isä.

Sillä jostakin syystä minun kuvani opettajan työn arjesta on vähän toisenlainen kuin yleisönosastototuus.

Ehkä se johtuu siitä, että äiti näki epäreilun pitkän kesälomansa alkaessa joka vuosi kesäkuun loppuun saakka painajaisia päättyneestä kouluvuodesta. Seuraavaa lukukautta ennakoivat unet alkoivat heinäkuun puolivälissä. Ehkä se johtuu siitäkin, että äiti oli viimeisten työvuosiensa aikana useampaan eri kertaan pitkällä sairauslomalla totaalisen uupumuksen vuoksi.

Tai siitä, että isä oli jokaisesta kesälomastaan leijonanosan töissä ja näky äidistä koe- tai todistusnippuineen ruokapöydän ääressä on piirtynyt pysyvästi muistiini.

 

Siksi minun on vaikea käsittää höpinöitä opettajien työajoista ja lomista. Ongelman ydin on kuitenkin itse väittelyssä: vanhemmat ja opettajat eivät kasvata lapsia yhdessä, vaan ovat jollakin ihmeen tavalla päätyneet pallottelemaan verkon eri puolille.

Juuri tähän asetelmaan myös minun äitini työssä väsyi.

Siksi haluan toivottaa erityisen rauhallista ja rentouttavaa joulua kaikille opettajille, sellaiseksi aikoville ja oman kivirekensä jo maaliin vetäneille.

Hyvää joulua ja kauniita unia. On riemun raikkahin aika.

 

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen avustaja.