Hyvä, paha vanhuus

Sunnuntaina käynnistyi vanhustenviikko teemalla Hyviä vuosia! Lokakuun ensimmäiseen sunnuntaihin ajoittuva vanhustenpäivä on ollut perinne jo vuodesta 1954.

Teemapäivästä on kasvanut vuosien saatossa kokonainen vanhusten viikko. Vuoden kaikkina muina viikkoina ei sitten olekaan oikein sopivaa puhua vain vanhuksista, vaan mieluummin sievistelevästi senioreista, ilmeettömästi ikäihmisistä tai hienosti harmaista panttereista. Sopivan neutraali ilmaus on myös kummallinen kolmas ikä.

Onko vanhus ruma sana? Mielipidesivulta voitte katsoa, kuinka Keskisuomalaisen verkkolehden lukijat vastasivat eilen tähän Päivän kysymykseen.

Kotimaisten kielten keskuksen johtaja, professori Pirkko Nuolijärvi arvioi nykyihmisten välttävän vanhus-sanaa, koska siihen liittyy ajatus heikkoudesta ja sivussa olemisesta. Hänen mielestään vanhus-sanaa ei kannata erityisesti kartella, mutta on syytä harkita, mihin tilanteisiin se sopii. (Ksml 7.10.)

Samassa lehtijutussa oli haastateltu myös Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton puheenjohtajaa Vappu Taipaletta, joka on Valtaa vanhuus -kampanjan näkyvä viestinviejä. Hän kiteytti vanhan ja vanhuksen eron näin: vanhat ovat tietynikäisiä, vanhukset apua tarvitsevia vanhoja. Kaikki vanhat eivät siis ole vanhuksia.

Tärkeintä on hyvä elämä itsensä ja ympäristön arvostamana, ainutkertaisena ihmisenä. Arkkiatri Risto Pelkonen muistutti vanhustenpäivän juhlapuheessaan, että vanhuus ei ole syntymätodistukseen merkitty vuosiluku, vaan kulttuurinen käsite ja subjektiivinen kokemus.

Omillaan pärjäämistä korostavassa nyky-yhteiskunnassa vanhukset työnnetään mieluusti piiloon, laitoksiin ja tilastoihin – paitsi teemaviikolla. Vanhuksissa on joukkovoimaa vain suomalaisen yhteiskunnan suurimpana tulevaisuuden uhkakuvana: Suomi ikääntyy hurjaa vauhtia. Kohta ei ole varaa mihinkään kivaan, kun kaikki raha menee vanhusten hoitoon.

On totta, että vuonna 2020 Suomessa on noin 70 lasta ja eläkeläistä sataa työikäistä kohti. Parikymmentä vuotta myöhemmin huoltosuhde on nykytahdilla vielä hurjempi. Jo nyt on kuntia, joissa yli 70 prosenttia asukkaista ei käy työssä – vuonna 2030 melkein koko Suomi kuuluu tähän joukkoon.

Tähän saakka on väistämättä käynyt niin, että kun ikääntyminen on lisääntynyt, väestön hoivatarve on kasvanut. Verrattuna muihin Pohjoismaihin suomalaiset ovat sairastuneet kroonisiin sairauksiin muita nuorempina, toisin sanoen terveitä vuosia on ollut muita pohjoismaalaisia vähemmän. Tulevaisuus voi silti olla toisenlainen.

Lääketiede kehittyy, ja moniin vakaviin sairauksiin löytyy yhä parempia lääkkeitä. Jos vuosia valmisteltu sote-uudistus todella onnistuu tavoitteissaan, parempi ja nopeampi perusterveydenhoito lisää terveitä vuosia, kun vaivat tulevat ajallaan hoidetuiksi. Ja jos hyvänä aikana suunniteltua vanhuspalvelulakia ei sysätä köyhissä kunnissa hyllylle pölyttymään, vanhuksille voi oikeasti tulla iloisempi arki, johon kuuluu oikeus valita itse tarvitsemansa asuin- ja hoitopaikka.

Nykypäivän päättäjät tekevät vanhuutta myös itselleen.