Hyvästit hoivaylpeydelle

Sain puhelun 86-vuotiaalta jyväskyläisrouvalta. Hän on toiminut toistakymmentä vuotta 88-vuotiaan sotaveteraanimiehensä omaishoitajana. Puolitoista vuotta mies on ollut joka toinen viikko Akseli ja Elina -hoitokodissa ja joka toinen viikko kotonaan vaimonsa ja kotihoitajien hoivassa.

Omaishoitajan työtään sydämellä ja ylpeänä tehnyt rouva on saanut kaupungilta tiedon, että hän ei enää ole omaishoitaja. Se järkyttää häntä syvästi.

Kyse on siis Jyväskylän omaishoidon uudelleen järjestelystä, joka on osoittautunut varsinaiseksi farssiksi.

Pieni kertaus: poliitikot päättivät viime valtuustokauden lopuksi omaishoidon mittavista leikkauksista, jotka tuore valtuusto tänä vuonna ensi töikseen hyväksyi. Päätöksen mukaan kaikki omaishoidon sopimukset sanotaan irti ja osaa sopimuksista ei uusita.

Päätös herätti ansaitusti suurta tuohtumusta, jolloin poliitikot havahtuivat selittämään, että eivät he ymmärtäneet tehneensä tällaista päätöstä. Päätöstä ryhdyttiin paikkailemaan. Tukien suuruudesta päätetään valtuuston kokouksessa kesäkuussa.

Kyseinen iäkäs pariskunta odottaa nyt, miten säästöt kohdistuvat heihin. Kaupungin joulukuussa asettamien uusien kriteereiden mukaan viikossa yli kymmenen tuntia kotihoitoa tarvitsevat määritellään laitoshoitopotilaiksi.

Kotona ollessaan mies tarvitsisi hoitoapua noin 14 tuntia viikossa. Uusien kriteereiden mukaan pariskunnan kuitenkin tulisi pärjätä alle kymmenellä tunnilla.

– Mies ei voi istua koko päivää pyörätuolissa, vaan hänen on päästävä päivällä lepäämään, rouva sanoo.

Kotihoidon apu pelkästään aamu- ja iltatoimissa ei siis riitä.

Rouvalle ehdotettiin, että pariskunta ostaisi itse yksityiseltä hoitoyritykseltä tarvittavan lisähoitokerran. Aluksi järjestely kiinnosti, mutta hintalaskelmat veivät innon.

Yksityiseltä ostettava lisähoitokerta maksaisi kotitalousvähennyksineen noin 600 euroa kuussa. Kun siihen lisää Akseli ja Elina -hoitokotimaksun ja kunnallisen kotihoidon maksut, summa nousisi selvästi yli tuhanteen euroon kuussa. Summa on pariskunnalle aivan liian suuri.

Rouvalle omaishoitajan statuksen menettäminen olisi suuri isku. Pariskunta ei niinkään sure tuen irtisanomisesta koituvaa taloudellista menetystä, sillä nytkin tuesta on jäänyt käteen vain 71 euroa kuussa.

– Tämä on henkinen kriisi, kun status viedään. Olen tuntenut ylpeyttä omaishoitajan työstä. Emme ole mitättömiä, hän sanoo.

Rouva ihmettelee sitä, että yhtäältä pyritään siihen, että vanhukset saisivat asua kotona niin pitkään kuin pystyvät. Silti kaupungin päätökset vievät pariskunnan tilannetta toiseen suuntaan. Kun kotiapua vähennetään, mies ei enää voi asua kotona joka toinen viikko.

Rouvalle itselleen omaishoitaminen on ollut mieluista. Tärkeitä ovat myös kontaktit muihin omaishoitajiin, joihin hän on saanut tutustua leireillä ja virkistyspäivillä.

– Tuntuu niin tyhjältä, kun kaikesta tästä joutuu nyt luopumaan. Haluan korostaa työn henkisiä arvoja ja olla asiassa päänavaajana. Tässä iässä ei enää uusia kontakteja saa helposti, siksi vertaistapaamiset ovat tärkeitä, hän sanoo murheellisena.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.