Ideologiana hajauttaminen

Sanonko miltä periferian asukkaasta nyt tuntuu? Koetamme taistella toivottomuutta ja välinpitämättömyyttä vastaan. Puhun sen suuren kansanosan puolesta, jolta ollaan viemässä vaikuttamismahdollisuudet ja palvelut, julkinen liikenne ajetaan alas ja nostetaan suurpedotkin meitä tärkeämmiksi. Suurpääoma ei ole kiinnostunut näistä ihmisistä, ei myöskään maaseudun arjesta vieraantunut valtiovarainministeriön virkamies. Haluaisin, että tänään valittava presidentti olisi virkakaudellaan aidosti kaikkien maakuntien presidentti eikä vain ääniä kalastaessaan.

Helsingin metropoli ei kasva maailmanmittaan, vaikka siirtäisimme sinne kaikki Suomen ihmiset. Todellisuudessa nopea keskittyminen on luonut ylimääräisiä kustannuksia sekä muuttoliikkeen lähtö- että tuloalueille. Kustannuksia aiheuttaa, kun kaikki se, mikä on jo kertaalleen rakennettu, joudutaan rakentamaan uudelleen. Kun rakennetaan uudet koulut, päiväkodit, tiet ja viemärit entisten jäädessä tarpeettomiksi, se on kuin hölmöläisten matonkutominen. Puretaan toisesta päästä, kun toiseen rakennetaan.

Tätä keskittämiskehitystä vauhditetaan pienentämällä työmatkavähennyksiä, korottamalla dieselveroa ja pienentämällä tiemäärärahoja. Samaan aikaan valtion palveluita pistetään nippuun ja toivotaan, että ihmiset käyttäisivät internetiä. Siitä ei välitetä, että nettiyhteydet eivät toimikaan kaikkialla kunnolla.

 

Pitää palauttaa usko ihmisyyteen ja kestävään luonnon hyödyntämiseen. En usko, että panostamalla vain menestyjiin, hyvinvointi säteilee sitten muuallekin. Hallituspuolueissa ja yhteiskunnassa muutoinkin on vahvistunut ajattelu, jonka mukaan alueellinen keskittyminen globalisaation myötä olisi itsestään selvyys ja itse asiassa suotavaakin. Talouselämän eliitti, valtiovarainministeriön virkamiehistö ja asiantuntijat eivät pysty laskemaan barometreissään syrjäytymistä ja pahoinvointia numeroiksi. He eivät pysty laskemaan yhteisöllisyydellä ja välittämisellä saatuja hyötyjä.

Markkinataloudessa yritystoiminnassa voidaan keskittäessä unohtaa heikommin menestyvät rönsyt. Yhteiskunnassa emme voi kääntää selkäämme osalle porukasta. Emme pitkien etäisyyksien päässä asuville, emme vähävaraisille, emme hiljaisille. Välimatkat eivät pienene, sairaat eivät parane, lapsia ei synny lisää eivätkä vähävaraiset rikastu, vaikka rakentaisimme kuinka hienoja komplekseja tarjoamaan huippuosaamista.

Keskittämisen vastavoimia ovat ruuhkautumisen aiheuttamat sosiaaliset ja ympäristölliset haitat, joiden vuoksi osa ihmisistä haluaa pois pahimmilta urbaaneilta alueilta. Suomi on väestötiheydeltään EU:n kaikkein harvimmin asuttu jäsenvaltio. Se on OECD:n maaseutuluokittelun mukaan lähes kokonaan maaseutumaista aluetta.

Siitä huolimatta meillä, maassa, jossa ihmiset synnynnäisesti haluavat väljyyttä ja löytävät luovan toimintansa lähteet luonnosta – juuri meillä vannotaan ennen kaikkea keskittämisen nimiin. Jos maaseudun yrittäjä lämmittää kotinsa ja verstaansa uusiutuvalla energialla ja käy viisi kertaa viikossa omalla autollaan taajamassa sekä sytyttää vahingossa saunankiukaan puiden alapuolelta, onkohan hän se todellinen ilmaston tuhoaja.

Todellista näyttöä sille, että kaupungeissa ihminen autoilisi vähemmän kuin maalla, ei ole. Tuloerot vaikuttavat Aalto-yliopiston tutkimuksen mukaan ilmastopäästöihin enemmän kuin asuinseutu. Eniten matkasuoritetta kertyy vapaa-ajan matkoista. Kaikkein lyhyimpiä matkoja ovat koulumatkat ja ostoksiin ja asiointiin liittyvät matkat. Pisimpiä matkoja ovat työasiamatkat ja mökkimatkat.

 

Keskittämismalli sisältää erään harhan. Se unohtaa ihmisen sosiaalisena olentona. Ehkäpä tulevissa jättikouluissa kaikki oppilaat eivät sopeudukaan. Ehkä joidenkin oppilaiden mielestä koodikieliset oppimisympäristöt, oppitunnit ja numeroidut opettajat eivät enää tunnukaan omilta. Opiskelujen viivästymisen uhka on professori Liisa Keltinkangas-Järvisen mukaan suurempi isoissa yksiköissä.

Perinteet ja tapahtumat eivät säilykään. Pahimmillaan tehokkuus on sitä, että osa oppilaista tipahtaa kelkasta jo laitoksen koon vuoksi. Miten käy keskinäisen välittämisen ja toisten huomioon ottamisen? No, onhan isommissa yksiköissä sitten vara palkata kuraattoreita ja porttivahteja lisää. Ollaan sitten vähän kuin supermarketeissa. Myyjiin ei ole varaa, mutta vartijoihin on.

Tarpeemme ja arvostuksemme ovat erilaisia. Monet arvostavat maaseudun turvallisuutta, rauhaa, yhteisöllisyyttä ja luontoa. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että tarvitsemme erilaisia asuinympäristöjä kohtuullisine palveluineen. Laajan maan velvollisuus on säilyttää kansalaisilleen aito oikeus asuinpaikan valintaan!

anne.kalmari@eduskunta.fi

 

Kirjoittaja on keskustan kansanedustaja Keski-Suomesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.