Ihan sama, kuka hyökkää

Kun asioista tulee samankokoisia, mikään ei kauhistuta, mutta toisaalta mitä tahansa voi tapahtua missä tahansa kenelle tahansa. Ja se kauhistuttaa.

Sitten mennään pois pelottavasta todellisuudesta ja omasta päästä. Taju kankaalle kerran viikossa on yläkoululaisten mielestä ihan okei. Rööki palaa taas, ja pari bissee tai sidukkaa illassa ei oo mitään.

Armeija on pakko, mutta "ihan sama, kuka hyökkää, häviämme joka tapauksessa", totesi lehtijutun mukaan nuorukainen kutsunnoissa ja jatkoi:

"Minusta olisi aika turhaa lähteä kökkimään jonnekin Karjalan metsiin."

MARGINAALIT ovat mediaseksikkäitä. Varusmiesten joukossa ja muutenkin. Onneksi sopivin väliajoin ilmestyy naisia ja miehiä, jotka sanovat, mitä ajattelevat. Audimies tekee vertailevan tutkimuksen naisesta ja autosta ja unohtaa liittää tutkielmaansa Speden sketseistä tutun plakaatin "this is humour"

Ja tuskin on pöly kiesin perästä laskeutunut, kun Jari Tervo päästää politiikan kauhukabinetin irti. Hirveän määrä niljakkaita pikkuluita kansan ja median kaluttavaksi. Koulukiusaaminen jatkuu, ja siihen voi osallistua. Kirjailija ja kustantaja nauravat partaansa, ja vakavat asiat unohtuvat.

Esimerkiksi se, että Suomi velkaantuu 1,4 miljoonaa euroa tunnissa.

ASIA MYY huonosti. Naisesta ja poliitikosta on jokamiehellä näkemys, mutta kysypä työttömyydestä. Uutta on se, että työttömyys ei hävetä nuoria. Hyvä niin, mutta jos seuraava aste työntekoon on, että mitä väliä, signaali huolestuttaa. Ainahan me on sanottu, että terve ihminen ei työtä kaipaa, mutta se on tiedetty huumoriksi ilman plakaattia.

Työttömyys on toisaalta niin jokapäiväistä ja niin hirveän pelottavaa, että siihen ei ole oikein henkistä asentoa. Siihen liittyy paljon sitä, mitä ei käsitä, niin kuin työntekoonkin, että on luuseri, jos ei heti valmistuttuaan pääse johtajaksi tai ainakin pikkupomoksi, suunnittelijaksi tai silleen. Työn suunnitteluhan on aina helpompaa silloin, kun omaa kokemusta ei ole vielä sitä sotkemassa.

Vaikka taantuma taittuu, työttömyysluvut pysyvät pitkään huonoina. Mitä se maksaa, rahana ja inhimillisenä kärsimyksenä. Inhimillinen kärsimyshän tulee näkyviin paljon tunnuslukuja myöhemmin. Taantumatsunamin jäljet voivat olla karmaisevia.

Mutta vain joillekin. Ei koske mua. Vai koskeeko?

KÖYHYYS syvenee. Lapsiperheköyhyys on kolminkertaistunut kymmenessä vuodessa. Jo kaksi vuotta sitten köyhyysrajan alapuolella elävissä perheissä asui 150 000 lasta. Marginaali, kyllä, mutta 150 000 ainutkertaista elämää...

Entä miten maksamme velkamme, jonka kasvuvauhti huimaa. Pääministeri kehottaa kuntia pelkäämättä velkaantumaan, mutta kuka maksaa, kun valtio jo velkaantuu päivässä 35,6 miljoonaa, viikossa 259 miljoonaa ja vuodessa 12,9 miljardia euroa...

Se on sellainen summa, että sitä ei käsitä. Kannattaisiko silti hätkähtää?

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen erikoistoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.