Ihana pikku-Kaisa Mäkäräinen

Itsenäisyyden juhlavuosi on lopuillaan, mutta paras siihen liittyvä tv-tuotanto onneksi vasta puolivälissä. Dokumenttisarja Urheilu-Suomi on ylittänyt odotukset, jotka tekijät olivat mainiolla Rock-Suomella rakentaneet.

Urheilu-Suomi on syvällinen, kiinnostava ja koskettava. Se välttää urheilukliseet ja pääsee lähemmäs ihmistä kuin suomalainen urheilujournalismi yleensä.

Perusteluja voi etsiä toimittaja Juha Pekka Pulkkisen ”Näin syntyi Urheilu-Suomi” -tekstistä Ylen verkkosivuilta. Pulkkinen kertoo, että sarjaa tehtiin kaksi vuotta ja kymmenen tunnin dokumenttisarjaan tarvittiin 139 haastattelua. Ylen arkistojen käyttö on monipuolista ja tekijät ovat saaneet käsiinsä myös urheilijoiden omia, kerrassaan ihastuttavia kuvatallenteita. Olisin katsonut kotipihassaan hiihtävää pikku-Kaisa Mäkäräistä ja rinteessä peuhaavaa pikku-Kalle Palanderia paljon pidempäänkin.

Yle on markkinoinut Urheilu-Suomea tähtiurheilijoiden, kuten Patrik Laineen ja Jari Litmasen haastatteluilla.

Se on ymmärrettävää mutta samalla harhaanjohtavaa. Laine ja Litmanen ovat dokumentin tavallisinta antia: samoja fraaseja kilpailuhenkisyydestä ja voittamisen halusta kuin aina ennenkin.

Sen sijaan Urheilu-Suomen oivalluksia on ollut antaa puheenvuoro Juha Hurmeelle, Tuomas Kyrölle, Anu Koivuselle, Pekka Holopaiselle ja kumppaneille. Kirjailijat, tutkijat ja toimittajat pystyvät sanallistamaan urheilua terävästi ja laaja-alaisesti. Urheilijat keskittyvät enemmän omaan peliinsä – se kun on heidän työtään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.