Ihanaa, leijonat, ihanaa

En ole koskaan käynyt JYP:n pelissä. Tai otetaan takaisin. Olen nähnyt joukkueen kerran kaukalossa, joskus 1980-luvun lopulla, kun Hippokselle saapui joku ruotsalainen jääkiekkojoukkue. Kyse oli siis jonkin sortin ystävyysottelusta, ei SM-liigasta.

Kyseisen kohtaamisen lisäksi olen todistanut Hippoksella tasan yhden matsin. Sen pelasivat Suomen ja Norjan maajoukkueet joskus jo aika monta vuotta sitten.

Hippoksen ulkopuolella olen seurannut jääkiekkoa livenä vain Itävallassa keväällä 1996. Vierailimme tuolloin Wienissä asuvien ystäviemme luona "sattumalta" jääkiekon MM-kisojen aikaan.

Noissa kisoissahan edellisen vuoden maailmanmestarin Suomen matka tyssäsi puolivälieriin Kanada-tappion takia. Olin kyseisessä ottelussa. Kuten myös kolmessa sitä edeltäneessä Suomen-pelissä.

Eli lätkämatsi-saldoni on toistaiseksi kaikkiaan huimat kuusi kappaletta. Televisiosta niitä olen toki todistanut jokusen enemmän. Jäähallit ovat kyllä tulleet tutuiksi, mutta rockkonserttien pitopaikkoina.

JÄÄKIEKKO HERÄTTÄÄ MINUSSA yhtä aikaa kovin erilaisia tuntemuksia.

Jääkiekko on maailmanlaajuisesti ajatellen marginaalinen, macho ja matalaotsainen laji, jossa lyhytpinnaiset gorillat mäiskivät testosteronihumalassa kiekkoa ja toisiaan. Katsomossa verenhimoiset alkuihmiset puolestaan sylkevät naama punaisena loukkauksia ja kuolemantuskaa vastustajalle ja nuijille tuomareille.

En ole koskaan ymmärtänyt jääkiekkoväkivaltaa, enkä varsinkaan sen puolesta pidettyjä palopuheita. "Jääkiekko on kontaktilaji", on usein käytetty argumentti sille, että aikuiset miehet heittävät hanskat jäähän ja alkavat tapella luistimet jalassa. Tai sille, että vastapuolen pelaajalle taklataan aivovaurio.

Kun tähän vielä lisätään junnukaukalon reunassa kurkku suorana lapsille karjuvat isukit, niin huomaan välillä halveksivani syvästi tätä lätkäjunttien hehkuttamaa brutaalia lajia.

SIELLÄ TOISESSA ÄÄRIPÄÄSSÄ ovat sitten ne tunteet, joita jääkiekko parhaimmillaan herättää.

Lätkä on nopeatempoisuudessaan ja kiihkeydessään mitä parhainta urheiluviihdettä. Olen jännittänyt kotisohvalla tai kapakan valkokankaan ääressä lukuisia MM-otteluita, riemuinnut voitosta tai lamaantunut tappiosta. Sydän on hakannut ylikierroksilla, kun on laskettu sekunteja ottelun päättymiseen yhden maalin tappioasemassa.

Ja olihan siellä Wienin jäähallin päätykatsomossa varsin lystiä seurata lähietäisyydeltä maalivahti Jarmo Myllyksen otteita.

Kummasti sydäntä on myös lämmittänyt JYP:n tämän kauden ilmiömäinen menestys. Voi sitä porua, jos tänään tulee takkiin.

Koettakaa kuitenkin olla ihmisiksi siellä hallissa, jooko?

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen verkkotuottaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.